Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta 2017-2021
Pöytäkirja 06.04.2021/Pykälä 14

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Tarltk 06.04.2021 § 14  

   

Kuntalain 103 §:n mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Esityslista lähetetään viimeistään viisi (5) päåivää ennen kokousta, jolleivat erityiset syyt ole esteenä. Jos esityslistalla, liitteissä tai oheismateriaalissa on salassa pidettäviä tietoja, asiakirjaan tehdään merkintä salassapidosta.

 

Hallintosäännön 70 §:n mukaan tilintarkastajalla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus.

 

Esittelijä  Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juhani Liimatta

 

Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa