Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.11.2021/Pykälä 88

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tuloveroprosentti vuodelle 2022

   

Kh 02.11.2021 § 322 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Verotusmenettelystä annetun lain (1558/1995) 91 a §:n (1263/2001) mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallitukselle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Tuloveroprosentti ilmoitetaan neljännesprosenttiyksikön tarkkuudella.

 

 Vuonna 2021 Ruokolahden kunnallisverokertymät oli syyskuun lopussa 3,38 % suurempi kuin vastaavana aikana vuonna 2020.

 

 Merkittävin kunnan talouden tasapainoon vaikuttava seikka on Eksoten menokehitys. Eksoten jäsenkuntamaksuosuuteen tulevat vähäisetkin korotukset merkitsevät satojen tuhansien eurojen lisäystä kunnan toimintakuluihin. Kunnan taseeseen kertynyt ylijäämä mahdollistaa kuitenkin tarvittaessa alijäämäisen talousarvion laadinnan vuodelle 2022.

 

 Vuoden 2022 talousarvion valmistelussa lähtökohtana on ollut, että kunnallisveroprosentti säilyy nykyisenä, 20,50 prosenttina.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että Ruokolahden kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2022 vahvistetaan 20,50 %.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Kv 16.11.2021 § 88  

274/02.03.01.00/2021  

  

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto vahvistaa Ruokolahden kunnan tuloveroprosentiksi 20,50 % vuodelle 2022.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa