Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.12.2021/Pykälä 98

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Oheismateriaali
  Hallintosääntö 1.1.2022

 

Hallintosäännön muuttaminen

 

Kh 07.12.2021 § 357 

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Laki kuntalain muuttamisesta (419/2021) on tullut voimaan 26.5.2021. Osa muutoksista on tullut / tulee voimaan myöhemmin siirtymäsäännöksien mukaisesti. Kunnan hallintosääntö on saatettava 90 §:n mukaisesti vastaamaan voimaan tullutta kuntalakia vuoden 2021 loppuun mennessä.

 

 Ruokolahden kunnan voimassa oleva hallintosääntö vastaa muilta osin muuttunutta kuntalakia, mutta aloiteoikeiden laajentuminen koskemaan myös kunnassa kiinteää omaisuutta omistavaa tai hallitsevaa tulee päivittää hallintosääntöön uuden kuntalain mukaiseksi. Hallintosäännön § 145 lisätään se, että aloiteoikeus on myös kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla. Päivitetty hallintosäännön § 145 on seuraava:

 

  Kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä sekä kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita palveluaan koskevassa asiassa.

 

  Aloite tulee tehdä kirjallisesti tai sähköisellä asiakirjalla. Aloitteesta tulee käydä ilmi, mitä asia koskee sekä aloitteen tekijän nimi, kotikunta ja yhteystiedot.

 

 Lakimuutosten lisäksi hallintosääntöä muutetaan hyvinvointipalvelujen toimialan osalta. Hyvinvointipalvelujen lautakunta on kokouksessaan 17.11.2021 § 96 hyväksynyt ja esittänyt seuraavia muutoksia hallintosääntöön:

 

 24 § Hyvinvointipalvelujen lautakunnan toimivalta:

 

?        lisätään, päättää oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä oppivelvollisuuslain edellyttämällä tavalla.

 

 25 § Hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan ratkaisuvalta

 

?        lisätään kohta 10: Valvoo, oppivelvollisuuden suorittamista sekä päättää oppivelvollisuuden laiminlyöntiin liittyvistä toimenpiteistä sekä osoittaa 2. asteen opiskelijoiden koulutuspaikan, jos opiskelija jää ilman opiskelupaikkaa,

?        lisätään: päättää liikuntapaikkojen käyttövuoroista. Tämä vastaavasti poistetaan rehtorin ratkaisuvallasta.

 

 26 § Rehtorin ratkaisuvalta

 

?        Siirretään hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan ratkaisuvalta kohta 15, tekee perusopetuksen tuen päätökset pedagogisten selvitysten perusteella, rehtorin ratkaisuvaltaan ja muutetaan muotoon: päättää huoltajan suostumuksella perusopetuksen oppilaan ottamisesta erityisen tuen piiriin sekä tuen eri muotoihin liittyvistä muutoksista,

?        siirretään hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan ratkaisuvalta kohta 12, päättää opiskelun vapauttamisesta, rehtorin ratkaisuvaltaan ja muutetaan muotoon: vapauttaa oppilaan oppiaineen opetuksesta ao. aineen opettajaa kuultuaan,

?        korjataan rehtorin ratkaisuvalta kohta 9., järjestää perusopetuslain mukaisen erityisen tutkinnon ja määrää tutkivan opettajan, muotoon: päättää erityisen tutkinnon vastaanottamisesta sekä määrää tutkintoa vastaanottavan opettajan,

?        korjataan rehtorin ratkaisuvalta kohta 11., myöntää oppilaalle yli viikon kestävään poissaoloon koulusta, muotoon: päättää vapautuksen myöntämisestä oppilaalle koulunkäynnistä viittä päivää pitemmäksi ajaksi, kuitenkin enintään kahdeksi kuukaudeksi ja korjataan vastaava muoto opettajien päätäntävaltaan: enintään viiden päivän pituisen poissaolon myöntämisestä,

?        lisätään rehtorin ratkaisuvaltaan, päättää perusopetuslaissa tarkoitetusta erityisistä opetusjärjestelyistä,

?        lisätään rehtorin ratkaisuvaltaan, vastaa työjärjestyksestä ja erikseen määrättävien tehtävien jaosta,

?        edellisestä korjauksesta johtuen voidaan hallintosäännöstä poistaa kohta 13.: määrää opettajan hoitamaan tarvittaessa enintään kolmen työpäivän jakson kerrallaan toisen opettajan tehtäviä.

 

Teknisten palvelujen toimialan viranhaltijoiden erityiseen ratkaisuvaltaan § 28 lisätään maanmittausinsinöörin ratkaisuvaltaan, että maanmittausinsinööri päättää metsästysvuokrasopimuksista kunnan omistamille maa-alueille.

 

Kunnanhallitukselle lähetetään oheismateriaalina luonnos hallintosäännöksi 1.1.2022 alkaen

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy hallintosääntöluonnoksen 1.1.2022, joka kumoaa kokonaisuudessaan 1.6.2020 voimaan tulleen hallintosäännön, ja esittää, että valtuusto hyväksyy luonnoksen uudeksi kunnan hallintosäännöksi 1.1.2022 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Kv 14.12.2021 § 98  

301/00.01.01.00/2021  

 

 Kunnanvaltuustolle jaetaan esityslistan mukana hallintosääntöluonnos 1.1.2022.

  

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy luonnoksen uudeksi kunnan hallintosäännöksi 1.1.2022 alkaen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa