Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 22.03.2021/Pykälä 18

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Eron myöntäminen kunnanhallituksen jäsenyydestä / Vertanen

   

Kh 15.03.2021 § 91 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Jenna Vertanen on ilmoittanut 15.3.2021 saapuneella sähköpostilla eroavansa Ruokolahden kunnanhallituksen jäsenyydestä, koska hänet on valittu kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi 23.2.2021.

 

 Kuntalain 70 §:n 3 momentissa säädetään, että luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää Jenna Vertaselle eron kunnanhallituksen jäsenyydestä ja valitsee jäljellä olevaksi toimikaudeksi kunnanhallitukseen uuden jäsenen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Kunnanhallituksen jäsen Jenna Vertanen oli poissa kokouksesta kello 17.22-17.24 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom 1. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

 

Kv 22.03.2021 § 18  

52/00.02.00/2021  

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto myöntää Jenna Vertaselle eron kunnanhallituksen jäsenyydestä ja valitsee jäljellä olevaksi toimikaudeksi kunnanhallitukseen uuden jäsenen ja hänelle varajäsenen.

 

Päätös Kunnanvaltuusto myönsi Jenna Vertaselle eron kunnanhallituksen jäsenyydestä.

Juhani Liimatta ehdotti kunnanhallituksen uudeksi jäseneksi Tea Ainoaa ja Mika Vanhatalo ehdotti kunnanhallituksen uudeksi jäseneksi Sirpa Immosta. Puheenjohtaja totesi, koska tehty kaksi ehdotusta, niin asiasta on äänestettävä. Jari Niiranen ja Mika Vanhatalo vaativat suljettua lippuäänestystä. Puheenjohtaja totesi, koska on vaadittu suljettu lippuäänestys, jota ei voida Teams-kokouksessa toteuttaa, asia jätetään pöydälle.

 

 Kunnanvaltuuston jäsen, kunnanvaltuusto puheenjohtaja Jenna Vertanen poistui paikaltaan kello 18.09 - 18.14 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 1 kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

 

 Puheenjohtajana asian käsittelyn ajan kello 18.09 - 18.14 toimi Irja Liimatainen.

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa