Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 44


Keskusvaalilautakunnan kokousaikataulu

 

Keskvltk 27.11.2023 § 44  

152/00.00.00.01/2023

  

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paanananen@ruokolahti.fi

 

 Keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan vaalikuoria avaamatta kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että perjantaina 26.1.2024 ennen klo 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä.

 

 Lisäksi oikeusministeriön ohjeiden mukaan keskusvaalilautakunnan tulee pyrkiä siihen, että merkinnät äänioikeusrekisteriin tehdään mahdollisimman kattavasti ennen keskiviikkoa 24.1.2024 klo 18, jolloin oikeusministeriö aloittaa vaaliluetteloiden keskitetyn tulostuksen äänioikeusrekisteristä.

 

 Keskusvaalilautakunnan kokouksia on alustavasti suunniteltu pidettäväksi seuraavasti:

 

  • perjantaina 19.1.2024 klo 16.00
  • maanantaina 22.1.2024 klo 16.00
  • keskiviikkona 24.1.2024 klo 17.00
  • perjantaina 26.1.2024 klo 18.00

 

 

 Lisäksi lautakunta päättää, että vaalilautakunnan koulutustilaisuus ja materiaalin jako pidetään perjantaina 26.1.2024 heti keskusvaalilautakunnan kokouksen jälkeen.

 

 Jos presidentinvaaleissa toimitetaan toinen vaali, niin edellä mainittujen lisäksi kokoukset seuraavasti:

 

  • perjantaina 2.2.2024 klo 16.00
  • maanantaina 5.2.20224 klo 16.00
  • keskiviikkona 7.2.2024 klo 17.00
  • perjantaina 9.2.2024 klo 18.00

 

 Lisäksi lautakunta päättää, että vaalilautakunnan koulutustilaisuus ja materiaalin jako pidetään perjantaina 9.2.2024 heti keskusvaalilautakunnan kokouksen jälkeen.

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Irja Liimatainen                

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta hyväksyy kokousaikataulun.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.