Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 39


Kotiäänestyksen vaalitoimitsijat

 

Keskvltk 27.11.2023 § 39  

152/00.00.00.01/2023

  

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Ennakkoäänestyksen järjestämisestä äänestäjän kotona huolehtii kunnan keskusvaalilautakunnan määräämä vaalitoimitsija (Vaalilain 17 § 2 mom) Tarkoitus on, että keskusvaalilautakunta määrää tietyn määrän henkilöitä kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi, minkä jälkeen keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja määrää näistä henkilöistä vaalitoimitsijat kunkin yksittäisen kotiäänestyksen suorittamiseen.

 

 Kotiäänestyksen vaalitoimitsijalle ei ole vaalilaissa säädetty erityisiä kelpoisuusvaatimuksia. Vaalitoimitsijaksi voidaan siten määrätä tehtävään kykenevä 18 vuotta täyttänyt henkilö. Asianomaisissa vaaleissa ehdokkaana oleva henkilö eikä myöskään hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei saa olla kotiäänestyksen vaalitoimitsijana.

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Irja Liimatainen  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää kotiäänestyksen vaalitoimitsijaksi Sirpa-Riitta Kautosen ja hänen varalleen Timo Mihlin.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.