Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 41


Äänioikeustietojärjestelmän (sähköisen vaaliluettelon) käyttäminen vaalipäivän europarlamenttivaaleissa 2024

 

Keskvltk 15.04.2024 § 41  

152/00.00.00.01/2023  

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Ruokolahden kunnassa on ollut varsinaisena vaalipäivänä käytössä perinteinen paperinen vaaliluettelo. Kunnissa on vaaleissa jo pitkään ollut käytössä äänioikeusrekisteri eli sähköinen vaaliluettelo. Äänioikeusrekisterin eli sähköisen vaaliluettelon käytöllä tarkoitetaan sitä, että paperista vaaliluetteloa ei käytetä, vaan tarkistetaan äänestäjän äänioikeus äänioikeusrekisteristä ja äänenkäyttö kirjataan äänioikeusrekisteriin. Paperiset vaaliluettelot ovat varajärjestelmiä.  Vaalilautakunnalle järjestetään etukäteen mahdollisuuksia harjoitella ohjelman käyttöä.

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Irja Liimatainen  

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että Ruokolahden kunnassa käytetään europarlamenttivaaleissa 2024 sähköistä vaaliluetteloa, jonka rinnalla varajärjestelmänä toimii edelleen paperinen vaaliluettelo.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.