RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta 2017-2021
Pöytäkirja 06.04.2021/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vuoden 2020 arviointikertomus
Tarltk 06.04.2021 § 18
85/00.02.02/2021
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtäviin kuuluu:
"(.) sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset tavoitteet toteutuneet".
Kuntalain tarkoittama arviointi tehdään arviointikertomuksen muodossa ja kertomus saatetaan valtuuston käsittelyyn yhdessä tilintarkastuskertomuksen kanssa.
Tarkastuslautakunnalle on toimitettu kunnanhallituksen hyväksymä toimintakertomus, jossa hallitus on esittänyt oman raporttinsa toiminnallisten tavoitteiden saavuttamisesta.
Tarkastuslautakunta vertaa toimintakertomusta vuoden 2020 talousarvioon.
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juhani Liimatta
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää jättää valtuustolle arviointikertomuksen Kuntalain 121 §:n tarkoittamana arviointina valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta.
Päätös Arviointikertomus siirretään käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |