Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointipalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 26.05.2021/Pykälä 64

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

Ilmoitusasiat

 

Hpltk 26.05.2021 § 64  

   

Valtion erityisavustus OKM/194/520/2021 varhaiskasvatuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2021-2022. Tavoitteena vahvistaa ja tukea lapsen yksilöllistä oppimispolkua, huomioida erilaiset tuen tarpeet sekä kehittää S2 - opetusta. Edelleen jatketaan uuden toimintakulttuurin kehittämistä, missä korostuu positiivinen pedagogiikka, työntekijöiden vahvuuksien vahvistaminen, yhteisopettajuus ja pienryhmätoiminta. Arvioinnin vuosikelloa kehitetään edelleen ja arviointia sekä toiminnan dokumentointia hyödynnetään tavoitteiden asettamisessa. Myönnetyn avustuksen käyttöaika 01.01.2022 - 31.12.2022. Myönnetty avustus 28 000,00 €.

 

Valtion erityisavustus OKM/347/520/2021 esi- ja perusopetuksen tasa-arvoa edistäviin toimenpiteisiin ja laadun kehittämiseen vuosille 2021- 2022. Hyvinvointiopettajan ja koulunkäynninohjaajan palkkaus; avustus käytetään hyvinvointiopettajan (25vvh) ja koulunkäynninohjaajan (31h/vko) palkkaukseen. Tarkoituksena ruokolahtelaisten lasten ja nuorten oppimisessa ja hyvinvoinnissa varhaisen ja paikallisen joustavan tukisysteemin luominen. Myönnetyn avustuksen käyttöaika 2021- 31.12.2022. Myönnetty avustus 50 982,00 .

 

Valtion erityisavustus perusopetuksen sitouttavan kouluyhteistyön pilotointiin vuosille 2021-23. Avustuksen saaja Lappeenrannan kaupunki, joka on vetovastuussa Etelä-Karjalan maakuntaan kuuluvien kuntien kehittämisverkostossa. Valtion avustuksen siirtämisestä mukana oleville kunnille tehdään sopimus. Ruokolahden osuus avustuksesta 10 840 €.

 

Ruokolahden nuorisopalveluiden kuntakyselyn tulokset keväältä 2021 on lähetetty lautakunnalle esityslistan mukana.

 

Päätösehdotus Ilmoitusasiat merkitään tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa