Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.06.2021/Pykälä 177

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Valtuustoaloite 22.2.2021/ Kokoomuksen valtuustoryhmä: Ruokolahden hyvinvointiaseman kesäsulun peruminen

 

Kh 26.04.2021 § 130 

 

Valmistelija Va. kunnanjohtaja Matias Hilden

 puh. 044 4491201

 matias.hilden@ruokolahti.fi

 

 Kokoomuksen valtuustoryhmä jätti 22.2.2021 valtuustoaloitteen Ruokolahden hyvinvointiaseman kesäsulun perumisesta. Perusteluina kesäsulun perumiselle he esittivät pitkiä matkoja Ruokolahdelta terveydenhoitoon muualle sekä Ruokolahden väkiluvun kasvamista kesäkuukausina yli kolmen tuhannen loma-asunnon myötä merkittävästi, jolloin tarve hyvinvointiaseman aukiololle kasvaa kaksin jopa kolminkertaiseksi normaalitilanteeseen nähden.

 

 Kunnanhallitus kokouksessaan 1.3.2021 § 60 päätti lähettää aloitteen kunnanjohtajan valmisteltavaksi.

 

 Eksote ilmoitti tammikuussa 2021 sulkevansa kesällä kuuden kunnan hyvinvointiasemat kuukauden ajaksi. Sittemmin Luumäen ja Savitaipaleen sulut peruttiin pitkien etäisyyksien vuoksi. Sulkuja on jo aiempina vuosina toteutettu Rautjärvellä, Lemillä ja Taipalsaarella, ja näiden asemien osalta käytäntöä on määrä jatkaa.

 

 Ruokolahden hyvinvointiasemalla on tällä hetkellä töissä vain yksi lääkäri, joka on ollut paikalla noin kahtena päivänä viikossa ja muina päivinä etänä. Lääkäritilanne ei ole palvelutarpeeseen nähden riittävä, vaikkakin esimerkiksi erityisryhmien lääkäripalveluja on voitu hoitaa muulla henkilökunnalla.  Hoitajatilanne on Eksoten mukaan asemalla kuitenkin vakaa. Lääkäripalvelujen palvelusetelipilottiin ei ole löytynyt toteuttajaa.

 

 Aiemmin kesäisin on voitu käytännössä tarjota vain kiireellistä lääkärinhoitoa. Kesäsulkua on perusteltu taloudellisilla seikoilla, mutta käytännössä kyse on toiminnallisesta ja henkilöstön saatavuuden turvaamisesta. Sulku mahdollistaa henkilöstön kesälomien keskittämisen, mikä puolestaan helpottaa henkilöstön ja hoidon järjestämistä muiden kesäkuukausien aikana. Potilaat ja heidän tarpeensa eivät luonnollisesti poistu sulun ajaksi, vaan siirtyvät joko toisiin yksiköihin (eritysesti Honkaharjuun) tai ajallisesti sulun jälkeiseen aikaan. Paremmassa henkilöstötilanteessa sulku ei olisi missään määrin perusteltu.

 

 Kesäsulun toiminnallisina vaihtoehtoina ovat myös aseman muuttaminen sulun ajaksi toimimaan ainoastaan hoitajamiehityksellä, jolloin osa kiireellistä hoitoa tarvitsevista potilaista voidaan ohjata asemalle. Tällöinkin riskinä on, että potilas tulee joka tapauksessa ohjata saamaan lääkärinhoitoa. Lisäksi koronarokotusten toteuttaminen voi tarkoittaa sitä, että hoitajamiehitystä on tarpeen pitää asemalla läpi kesän joka tapauksessa. Teoriassa on mahdollista myös pitää asemaa auki vain osa viikosta, mutta lomien järjestämisen ja henkilöstön käytön kannalta osaviikkoinen aukiolo on kuitenkin vaikeaa, sillä henkilöstö pitäisi tällöin tuoda asemalle muista yksiköistä.

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää Eksotelle, että Ruokolahden hyvinvointiasemaa pidettäisiin kesäsuluksi suunnitellun ajan auki hoitajavastaanottona, edellyttäen että tähän on käytettävissä riittävä henkilöstö ja sopiva toimintamalli.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Kh 07.06.2021 § 177  

68/00.02.00/2021  

 

Valmistelija Va. kunnanjohtaja Matias Hilden

 Puh. 044 4491201

 matias.hilden@ruokolahti.fi

 

 Eksoten terveyspalvelujen johtaja Tuula Karhula on ilmoittanut, että aloitteen mukaisen toiminnan toteuttaminen ei jo tehtyjen lomanjaksotussuunnitelmien vuoksi ole kesällä 2021 mahdollista, eikä tällä hetkellä ole hoitajien rekrytointiongelmien ja koronatehtävien vuoksi vapaata hoitajakapasiteettia käytettäväksi tähän palveluun. Eksoten mukaan Ruokolahden kunnanhallituksen pyyntö otetaan huomioon kesän 2022 järjestelyjä tehdessä.

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä Eksoten vastauksen tietoonsa saatetuksi, ja saattaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa