RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 28.06.2021/Pykälä 211
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Raami | |
Vuoden 2022 talousarvion valmisteluohje |
Talousarvio 2022 ja -suunnitelma 2023-2024
Kh 28.06.2021 § 211
187/02.02.00/2021
Valmistelija Va. kunnanjohtaja Matias Hilden
Puh. 044 4491 201
matias.hilden@ruokolahti.fi
Kuntalain (410/2015) 110§:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksyminen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa. Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota.
Vuoden 2022 talousarvion laadintaa varten on laadittu valmisteluohje sekä ohjeellinen raami koko kuntaa koskien. Taloudellisena tavoitteena talousarvion laadinnalle on noin 1,8 miljoonan euron vuosikate. Talousarvion laadinnan aikatauluihin vaikuttaa osaltaan alkava valtuustokausi. Tavoitteena on, että uusi kuntastrategia olisi valtuuston käsiteltävänä siten, että se voidaan huomioida vuoden 2022 tavoitteita asetettaessa.
Kunnanhallitukselle lähetetään esityslistan oheismateriaalina erillinen talousarvion 2022 valmisteluohje sekä raami.
Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2022 talousarvion valmisteluohjeen sekä ohjeellisen raamin ja antaa sen tiedoksi ja noudatettavaksi hallintokunnille.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |