Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.03.2021/Pykälä 77

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Maksuttoman varhaiskasvatuksen järjestäminen 1.8.2021 alkaen

 

Kh 15.03.2021 § 77  

3/12.07.00/2021  

 

Hpltk 23.02.2021 § 8 

 

Valmistelija Sari Kokkonen

Puh. 044 4491 350

sari.kokkonen@ruokolahti.fi

 

Mika Vanhatalo ja SDP:n valtuustoryhmä on tehnyt valtuustoaloitteen "Mak­sut­to­man varhaiskasvatuksen selvittäminen ja varhaiskasvatuksen mak­sut­to­muu­teen siirtyminen Ruokolahdella vuoden 2021 aikana" (Kv 29.8.2020 § 32)."

 

Aloitteessa esitetään, että Ruokolahdella käynnistetään selvitystyö mak­sut­to­mas­ta varhaiskasvatuksesta ja sen käynnistämisestä. Aloitteen mu­kaan kaikilla yli 3-vuotiailla olisi oikeus osa-aikaiseen 4-5 tuntia kes­­vään pedagogiseen maksuttomaan varhaiskasvatukseen. Toteutus ta­pah­tui­si ikäluokka kerrallaan alkaen 5-vuotiaista. Valmistelun tuloksena asia tuodaan valtuustolle päätettäväksi niin, että maksuttomaan var­hais­kas­va­tuk­seen voitaisiin siirtyä jo 1.8.2021 alkaen.

 

Tutkimusten mukaan laadukas varhaiskasvatus vaikuttaa myönteisesti lap­sen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen. Se tasoittaa erilaisista ko­ti­taus­tois­ta tulevien lasten lähtökohtia ja vähentää ennaltaehkäisevästi syr­jäy­ty­mis­tä. Suomessa lasten osallistumisaste varhaiskasvatukseen on alhaisempi kuin esimerkiksi kaikissa muissa Pohjoismaissa.

 

Ruokolahdella lasten määrä syntyvyyden sekä kuntaan muuttaneiden osal­ta on alenemassa merkittävästi.

 

Lasten määrä väestörekisterin mukaan (1.1.2021)

Syntymä-

vuosi

lasten mää­

lapsia var­hais­kas­va­tuk­ses­sa 01/21

% ikä­luo­kas­ta

uusia ha­ke­muk­sia

2020

22

0

0

2

2019

22

7

32

3

2018

20

12

60

1

2017

31

27

87

1

2016

35

27

77

 

2015

31

26

81

 

2014

42

31

 

esiopetus 2020-21

osa-aikainen var­hais­kas­va­tus

100

74

 

 

 

Toimintavuoden 2021-2022 alussa varhaiskasvatuksessa olisi arviolta yh­teen­sä lapsia noin 120. Paikkoja päiväkodissa on 139. Tällä hetkellä 5 -vuotiaista (vuonna 2016 syntyneet) varhaiskasvatuksen ulkopuolella on kahdeksan lasta. Heidän varhaiskasvatuksen aloittaminen ei vai­kut­tai­si päiväkodin paikkalukuun eikä henkilöstömäärään. Var­hais­kas­va­tuk­sen vakinaisen henkilöstön määrän on arvioitu vähenevän luon­nol­li­sen pois­tu­man kautta suunnilleen samassa suhteessa kuin lasten määrä­he­nee.

 

Varhaiskasvatuksen opettajien 19.1.21 pidetyn palaverin keskustelun poh­jal­ta pidettiin hyvänä asiana osa-aikaisen maksuttoman var­hais­kas­va­tuk­sen toteuttamista 5-vuotiaille. Varhaiskasvatuksessa on jo nyt ke­hi­tet­ty ns. viskaritoimintaa ja kaikkien 5-vuotiaiden osallistuminen var­hais­kas­va­tuk­seen tukisi yhtenäistä opinpolkua jatkumona esi- ja al­ku­ope­tuk­seen, yk­si­löl­lis­iä oppimisvalmiuksia ja tuen tarpeiden huomioimista.

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö toteuttaa kaksivuotisen esiopetuksen ko­kei­lun elokuun 2021 alusta toukokuun 2024 loppuun. Ruokolahti ilmoitti myös halukkuutensa tähän kokeiluun. Kokeiluun valittiin kokeilulain (1046/2020) mukaisesti satunnaisotannalla kuntia tai kunnista koostuvia aluei­ta. Ruokolahti ei tullut valituksi. Ruokolahti kuuluu verrokkiryhmään. Ete­lä-Kar­ja­las­ta kokeiluun tuli valituksi Lappeenranta (valitaan ko­kei­lu­toi­mi­pai­kat), Imatra, Lemi, Luumäki ja Parikkala.

 

Varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaissa (1503/2016) säädetään var­hais­kas­va­tuk­ses­ta perittävistä asiakasmaksuista. Kokoaikaisen var­hais­kas­va­tuk­sen kuukausimaksu saa olla enintään perheen koon mukaan mää­räy­ty­vän maksuprosentin osoittama euromäärä vähimmäistulorajan ylit­­väs­tä kuukausitulosta. Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja alen­ne­taan 1.8.2021 korottamalla maksujen perusteena olevia tulorajoja 31 pro­sent­tia. Lisäksi sisaruksilta perittäviä maksuja alennetaan siten, että toi­ses­ta lapsesta perittävä maksu on 40 prosenttia (nykyisen 50:n si­jaan) nuorimman lapsen laskennallisesta kokoaikaisen var­hais­kas­va­tuk­sen maksusta.

 

Muutoksen johdosta kuntien maksutuottojen arvioidaan ale­ne­van noin 70 miljoonaa euroa. Tämä kompensoidaan kunnille koh­dis­ta­mal­la aiempaa suurempi osa yhteisöveron tuotosta kunnille. Mak­sun määrään vaikuttaa myös kunnan määräämät hoitoaikavarausten kuu­kau­sit­tai­set tuntirajat (Hpltk 3.3.2020 § 12). Kuntaliitto on tehnyt sel­vi­tyk­sen varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen perimisestä.

 

Ruokolahden kunnan asiakasmaksujakauma tammikuussa 2021

Syntymä-

vuosi

lasten mää­

varhaiskas-

vatusmaksu 0 €/ kk / kpl

%

korkein maksu

288 € /kk /kpl/ eo 173 € /kk/ kpl

%

2020

0

0

0

0

0

2019

7

2

28,6 %

2

28,6 %

2018

12

4

33,3 %

5

41,7 %

2017

27

7

25,9 %

4

14,8 %

2016

27

13

48,1 %

3

11,1 %

2015

26

6

23,1 %

10

38,5 %

2014

42

6

14,3 %

11

26,2 %

 

Toimintakaudella 2021-2022 Ruokolahdella on 5-vuotiaita 35 lasta. Mak­sut­to­man varhaiskasvatuksen toiminta-aika olisi sama kuin esi­ope­tuk­ses­sa eli 4 t/pv, vähintään 700 t/lukuvuosi. Kuljetusoikeus ei koskisi 5- vuo­ti­ai­ta.

 

Maksuton var­hais­kas­va­tus vähentää asiakasmaksutuloja noin 15 % ar­vioi­dus­ta mak­su­tu­lo­ker­ty­mäs­tä. Osa-aikaisen maksuttoman var­hais­kas­va­tuk­sen vähennys oli­si noin 20 000 euroa / vuosi. Laskelmassa on käy­tet­ty mak­su­hy­vi­tyk­se­nä 50 % nykyisestä kokoaikaisesta var­hais­kas­va­tuk­sen maksusta sekä huo­mioi­tu 1.8.2021 tuleva asiakasmaksujen muutos (ar­vioi­tu -10% mak­su­tu­lo­jen vähennystä).

 

Todelliset kus­tan­nuk­set varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen vä­hen­nys­ten lisäksi ovat vähäiset, koska vakinaisen henkilöstön palk­ka­kus­tan­nuk­set ja kiin­teis­­ku­lut ovat samat riippumatta lasten määrän vä­häi­ses­tä lisäyksestä. To­del­li­sia kustannuksia olisivat uusien var­hais­kas­va­tuk­seen tulevien 5-vuo­tiai­den lasten lounaiden raaka-ainekustannukset (raa­ka-aineet 1,10 €/ateria, suoritehinta 2,27 €/ateria), veden kulutus ja toi­min­taan liit­ty­vät materiaalikustannukset. Arviolta yhteensä noin 300 €/lap­si/vuosi.

 

Taulukossa 1 on arvioitu osa-aikaisen maksuttoman varhaiskasvatuksen kus­tan­nuk­set ja lasten osallistumisaste toimintavuosittain niin, että mak­sut­to­muu­den piiriin tulee vuosittain yksi ikäluokka lisää alkaen vii­si­vuo­tiais­ta.

 

Taulukko 1

 Toimintavuosi

Toiminnan piirissä lapsia

Maksutulojen menetys

Muut kustannukset

Yhteensä/

 

5v 100%,

4v 90%,

3v 80%

571€/lapsi/ v

300€/lapsi/ v

toimintavuosi

2021-2022,

5-vuotiaat

35

20 000 €

10 500 €

30 500 €

2022-2023,

4-5 -vuotiaat

49

28 000 €

14 700 €

42 700 €

2023-2024,

3-5 vuotiaat

58

33 143 €

17 400 €

50 543 €

 

Taulukossa 2 on arvioitu osa-aikaisen varhaiskasvatuksen kustannukset 100 % lasten osallistumisasteen mukaan (osallistumisasteen nousu / mah­dol­li­nen lapsimäärän lisääntyminen muuttoliikenteen vaikutuksesta).

 

Taulukko 2

 Toimintavuosi

Toiminnan piirissä lapsia

Maksutulojen menetys

Muut kustannukset

Yhteensä/

 

100 %

571€/lapsi/ v

300€/lapsi/ v

toimintavuosi

2021-2022, 5-vuotiaat

35

20 000 €

10 500 €

30 500 €

2022-2023, 4-5 -vuotiaat

51

29 143 €

15 300 €

44 443 €

2023-2024, 3-5 vuotiaat

64

36 572 €

19 200 €

55 772 €

 

Varhaiskasvatuspäällikkö ehdottaa, että osa-aikainen maksuton var­hais­kas­va­tus toteutettaisiin ensin kokeiluna 5-vuotiaille toimintavuosina 2021-2022 ja 2022-2023. Seurantaa tehtäisiin tuona aikana var­hais­kas­va­tuk­sen osallistumisasteesta, lapsiperheiden Ruokolahdelle muutosta se­kä kustannuksista. Tuona aikana todennäköisesti tehdään myös lin­jauk­sia valtakunnallisesti kaksivuotisesta esiopetuksesta sekä var­hais­kas­va­tuk­sen maksuttomuudesta.

 

Lautakunnalle on lähetetty oheismateriaalina Mika Vanhatalon ja SDP:n val­tuus­to­ryh­män aloi­te, Opetus- ja kulttuuriministeriön päätös VN_583_2021-OKM-1 kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun ko­kei­lu­kun­nis­ta ja päätöksen liite sekä Kuntaliiton selvitys kuntien var­hais­kas­va­tuk­sen asiakasmaksuperiaatteista ja toimintatavoista 2020.

 

Hptj:n ehdotus Hyvinvointipalvelujen lautakunta päättää, että osa-aikainen maksuton var­hais­kas­va­tus toteutettaisiin ensin kokeiluna 5-vuotiaille toimintavuosina 2021-2022 ja 2022-2023. Seurantaa tehtäisiin tuona aikana var­hais­kas­va­tuk­sen osallistumisasteesta, lapsiperheiden Ruokolahdelle muutosta se­kä kustannuksista.

 

Hptj:n muutettu päätösehdotus kokouksessa

 

Hyvinvointipalvelujen lautakunta päättää

 

  1. että osa-aikainen maksuton var­hais­kas­va­tus toteutetaan ensin kokeiluna 5-vuotiaille toimintavuosina 2021-2022 ja 2022-2023 edellyttäen, että kunnanvaltuusto myöntää kokeiluun tarvittavat määrärahamuutokset. Seurantaa tehdään tuona aikana var­hais­kas­va­tuk­sen osallistumisasteesta, lapsiperheiden Ruokolahdelle muutosta se­kä kustannuksista.
  2. esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että varhaiskasvatuksen vuoden 2021 talousarvioon tehdään tarvittavat määrärahamuutokset. Kokonaisvaikutus lisää varhaiskasvatuksen kustannuksia 15 250 euroa, joka koostuu maksutulojen menetyksestä ja muiden kustannusten lisäyksestä.

 

Hpltk:n päätös Hyväksyttiin.

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:

Valtuusto hyväksyy kokeilun 5-vuotiaiden maksuttomasta osa-aikaisesta varhaiskasvatuksesta ja sen aiheuttamat vaikutukset kunnan vuoden 2021 tuloihin ja menoihin. Tarkemmat määrärahamuutokset tuodaan tarvittaessa valtuuston käsittelyyn syksyllä 2021.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa