RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2021/Pykälä 242
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi kuntien takauskeskuksesta annetun lain muuttamisesta
Kh 16.08.2021 § 242
194/03.00/2021
Valmistelija Va. kunnanjohtaja Matias Hilden
puh. 044 4491 201
matias.hilden@ruokolahti.fi
Valtiovarainministeriö pyytää lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi Kuntien takauskeskuksesta annetun lain (487/1996) muuttamisesta.
Esityksellä muutettaisiin takauskeskuslakia siten, että takauskeskus voisi myöntää takauksia Kuntarahoitus Oyj:n sellaiselle varainhankinnalle, jolla rahoitetaan sote-uudistuksessa perustettavia hyvinvointialueita. Lakimuutos tarkoittaisi samalla sitä, että Kuntarahoitus voisi myöntää rahoitusta hyvinvointialueille ja hyvinvointiyhtymille sekä niiden omistamille tai määräämisvallassa oleville yhteisöille. Varsinaisen päätöksen takauskeskuksen takaaman varainhankinnan ja Kuntarahoituksen myöntämän rahoituksen ulottamisesta hyvinvointialueiden toimintaan tekisivät takauskeskuksen valtuuskunta ja Kuntarahoitus.
Esitysluonnos oheismateriaalina.
Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa luonnoksesta seuraavan lausunnon:
Luonnoksen tavoite on itsessään kannatettava, ja mahdollistaa tehokkaan varainhankinnan hyödyntämisen myös hyvinvointialueiden rahoittamisessa. Ruokolahden kunta pitää kuitenkin ongelmallisena sitä tosiseikkaa, että hyvinvointialueiden lainojen valtiontakaus ei ole hyvinvointialueista annetun lain (611/2021) mukaan lakisääteinen, perustuu valtioneuvoston harkintaan ja tämän lisäksi valtiontakausten enimmäismäärää säädellään eduskunnan talousarvion yhteydessä. Sen sijaan voimassa olevan takauskeskuslain mukaisesti takauskeskuksen jäsenyhteisöllä, eli kunnilla, on lakisääteinen velvollisuus vastata takauskeskuksen myöntämistä takauksista.
Kuntien edellä mainittujen takausvastuiden ja toisaalta niiden avulla toteutetun varainhankinnan määrät voivat olla merkittävässäkin epätasapainossa yksittäisten kuntien kannalta. Ruokolahden kunnalla tai sen tytäryhteisöillä ei tule vuoden 2021 lopussa olemaan enää lainkaan sellaista vierasta pääomaa, jonka rahoittamiseen olisi hyödynnetty Kuntien takauskeskuksen takaamaa varainhankintaa. Tästä huolimatta kunnan takausvastuut ovat nousseet nopeasti ja olivat vuoden 2020 lopussa jo yli 33 miljoonaa euroa.
Edellä mainittujen puutteiden korjaaminen onnistuisi hyvin esimerkiksi siten, että muutosehdotuksen kohteena olevaan lakiin lisättäisiin säännös Kuntien takauskeskuksen takausprovisiosta kunnille. Provision suuruudesta säädettäisiin joko laissa tai valtioneuvoston asetuksella. Sopiva taso voisi olla esimerkiksi 0,05 prosenttia takausvastuun määrästä. Kuntien takauskeskus perisi tämän osuuden Kuntarahoitukselta lisäämällä sen jo nyt perimäänsä takausprovisioon. Näin kunnat saisivat aiheellisen korvauksen kasvavasta takausvastuustaan.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |