Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.09.2021/Pykälä 264

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

KVTES:n mukainen järjestelyerä

 

Kh 07.09.2021 § 264  

64/01.00.01/2021  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 KVTES:n järjestelyerän suuruus on 2 208,97 euroa.

 

 Ruokolahden kunta on käynyt 13.8.2021 ja 18.6.2021 paikalliset neuvottelut työntekijäjärjestöjen kanssa KVTES:n järjestelyerän kohdentamisesta 1.8.2021 alkaen. Neuvotteluissa 18.6.2021 ei saavutettu neuvottelutulosta KVTES:n osalta. Neuvottelu jatkettiin 13.8.2021, jolloin päästiin yksimieliseen lopputulokseen.

 

 Neuvotelluissa keskusteltiin nykyisen palkkausjärjestelmän epäkohdista, joihin järjestelyerää voitaisiin käyttää. Neuvotteluissa 13.8.2021 päätettiin, että näiden palkkausepäkohtien osalta tehdään vielä tarkistus epäkohtien olemassaolosta. Tarkistuksen jälkeen tehtäväkohtaisiin palkkoihin käytetään järjestelyerää seuraavasti: ruoka- ja puhtauspalveluissa (dieettikeittäjä) tehtäväkohtaisen palkkaan 45 euroa ja ruokapalvelupäällikön tehtäväkohtaiseen palkkaan 100 euroa.

 

 Johto- ja esimiesasemassa sekä muiden palkkahinnoittelun ulkopuolella olevien palkkaus tulee olla oikeassa suhteessa heidän alaistensa tai verrokkiryhmien palkkaan nähden. Tämän palkkausepäkohdan korjaamisen kustannusvaikutus on noin 108 euroa.  Ruoka- ja puhtauspalveluissa tehtävän vaativuuden perusteella (dieettikeittäjä) tehtäväkohtaisen palkan tulisi olla suurempi kuin niiden, joiden tehtäviin ei dieettikeittäjän tehtävät kuulu. Tämän kustannusvaikutus on noin 49 euroa. Näiden edellä mainittujen palkkausepäkohtien korjaamiseen menisi yhteensä noin 157 euroa.

 

 Neuvotteluissa päätettiin, että tämä loppuosa järjestelyerästä, noin 2 052 euroa, käytetään henkilökohtaisiin lisiin kuitenkin siten, että henkilökohtaisiin lisiin kohdennus tapahtuu 1.1.2022 alkaen ja sitä ennen jäljelle jäävä järjestelyerä jaetaan tasasuuruisena eränä 1.8.-31.12.2021 välisenä aikana KVTES:n piiriin kuuluville henkilöille, joiden työsuhde on kyseisenä kuukautena ollut vähintään 13 päivää. Järjestelyerä on 1.8.-31.12.2021 välisenä aikana kaikille siihen oikeutetutuille henkilöille samansuuruinen kertaerä / kk. Järjestelyerä maksetaan kerran kuukaudessa normaalin palkanmaksun yhteydessä.

 

 Palkkausjärjestelmän kehitystyötä jatketaan ja henkilökohtaisten lisien arviointijärjestelmä tuodaan 2.9.2021 yhteistoimintatoimikunnan käsiteltäväksi ja sen jälkeen kunnanhallituksen hyväksyttäväksi 28.9.2021. Tämän jälkeen järjestelmä otetaan käyttöön kunnassa ja arvioinnit tehdään syksyn 2021 aikana. 

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi järjestelyeräneuvottelujen pöytäkirjan 13.8.2021 sekä hyväksyy KVTES:n järjestelyerän kohdentamisen selostusosan mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa