Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta 2021-2025
Pöytäkirja 15.09.2021/Pykälä 32

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelma

 

Tarltk 15.09.2021 § 32  

88/00.02.02/2021  

 Kuntalain §:n 121 mukaisesti tarkastuslautakunta laatii työnsä perustaksi arviointisuunnitelman tilikausille 2021-2024. Tarkastuslautakunta voi halutessaan saattaa arviointisuunnitelman valtuustolle tiedoksi. Arviointisuunnitelmaa voidaan valtuustokauden aikana päivittää, jos kunnan tilanne sitä vaatii.

 

 Edellisen lisäksi tarkastuslautakunta laatii tilikaudelle 2021 sisäisen työohjelman.

  

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää hyväksyä arviointisuunnitelman vuosille 2021-2024 sekä sisäisen työohjelman vuodelle 2021.

Tarkastuslautakunta päättää, että valtuustokauden mittainen arviointisuunnitelma saatetaan valtuustolle tiedoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa