RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.11.2021/Pykälä 368
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut esille tulevat asiat
Kh 23.11.2021 § 368
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ottaa käsittelyyn kunnanhallituksen jäsenten tai kunnanjohtajan mahdollisesti esille ottamat muut asiat.
Päätös Kunnanhallitus keskusteli Lanajoelle istutettavista mätirasioista ja suhtautui myönteisesti hankkeen rahoittamiseen esimerkiksi 450 eurolla.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |