RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.12.2021/Pykälä 367
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Muut esille tulevat asiat
Kh 07.12.2021 § 367
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ottaa käsittelyyn kunnanhallituksen jäsenten tai kunnanjohtajan mahdollisesti esille ottamat muut asiat.
Päätös Keskusteltiin luottamuksesta ja siitä, että kolme valtuutettua on jättänyt valituksen hallinto-oikeuteen valtuuston yksimielisesti tekemästä päätöksestä.
Koettiin, että on olemassa epäluottamusta sekä hallitusta että valtuuston puheenjohtajistoa kohtaan. Kunnanhallituksen jäsenet yksimielisesti päättivät, että kunnanvaltuuston puheenjohtajiston ja kunnanhallituksen erottamisasia otetaan lisäasiana kokouksessa käsiteltäväksi.
Keskusteltiin kuntaan muuttaneille lähetettävästä tervetuloa-kirjeestä, joka koettiin tärkeäksi.
Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen ja hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Pasi Koistinen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn aikana kello 18.50.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |