Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.03.2021/Pykälä 98

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Ruokolahden sisäjärvien alueen yleiskaavan muutos Rampalanjärvellä

 

Kh 29.03.2021 § 98  

71/10.02.02/2021  

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 Ruokolahden kunnan sisäjärvien alueen rantaosayleiskaavan kaavaehdotus Rampalanjärvellä tilojen Kylkijoki 700-468-2-27 ja Saarenmaa 700-468-2-72 alueilla pidettiin MRA 19 § mukaisesti nähtävillä 4.2.2021-5.3.2021.

 

 Ehdotuksesta lausunnon antoivat Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Etelä-Karjalan liitto ja Imatran seudun ympäristölautakunta. Lausunnon antajilla ei ollut huomauttamista kaavaehdotuksesta.

 

 Esityslistan oheismateriaalina jaetaan kaava-aineisto sekä lausunnot.

 

Esittelijä Va. kunnanjohtaja Matias Hilden  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi saadut lausunnot sekä niiden vastineet ja esittää yleiskaavan muutoksen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Merkittiin, että teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen oli läsnä kokouksessa tämän asiakohdan käsittelyn ajan kello 16.37-16.38.

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa