Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.04.2021/Pykälä 113

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus

 

Kh 12.04.2021 § 113  

   

 

 Kuullaan kunnanjohtajan katsaus ajankohtaisista asioista.

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

 

Päätös Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksessa keskusteltiin Imatran kaupungin jätevesiviemärin siirtämisestä Vuoksenniskantien varressa.

Todettiin, että asian käsittelyn ajan kello 15.05-15.57 läsnä olivat teknisten palvelujen lautakunnan puheenjohtaja Viljo Rautio, teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen ja kunnossapitoinsinööri Antti Suvanto. Heille myönnettiin läsnäolo- ja puheoikeus asian käsittelyn ajaksi.

 

 

 

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa