RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.06.2022/Pykälä 138
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnan suoraan omistamien vapaarahoitteisten asuntojen vuokrantarkistukset
Kh 07.06.2022 § 138
171/02.07.00/2022
Valmistelija Asumispalvelupäällikkö Sari Myyryläinen
puh. 044 4491 210
sari.myyrylainen@ruokolahti.fi
Kunnan suoraan omistamien, vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat ovat indeksi- neliö- ja prosenttihintaperusteisia. Asuntojen vuokrantarkistukset tehdään vuosittain elokuussa. Indeksiperusteiset vuokrat tarkistetaan perustuen huhtikuun kuluttajahintaindeksin (2015=100) muutoksiin.
Tilastokeskuksen laskema kuluttajahintaindeksin pisteluku huhtikuussa 2022 on 111,3 ja edellisen vuoden vastaava luku on 105,3 jolloin kuluttajahintojen vuosimuutos on 5,7 %.
Kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten energian, polttoaineiden ja omakotitalon peruskorjausten kallistuminen. Kustannusten ennustetaan myös pysyvän nykyisellä tasolla, ellei hieman nousevan.
Kunnan neliö- ja prosenttihintaperusteiset vuokrat ovat linjassa indeksiperusteisten vuokrien kanssa, jolloin myös m2- ja %-hintaperusteisia vuokria tulee tarkastella samassa suhteessa.
Kunnan vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen tulee vuokratuotoilla pystyä kattamaan kiinteistön kulut. Asuntojen vuokrankorotukset ovat olleet erittäin maltillisia viime vuosina. Vuokrantarkistukset tehdään kiinteistöjen ikä, kunto, sijainti, lämmitystapa ja nykyinen vuokrataso huomioiden.
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen
Päätösehdotus Kunnanhallitus tarkistaa alla mainittujen kohteiden indeksi, m2- ja % -hintaperusteisia vuokria 1.8.2022 alkaen seuraavasti:
Indeksikorotus 5,7 % - 2,85 % uusi vuokra € / m2
Toritie 6 8,90 (8,42)
Mutkapolku 6 6,04-7,56 (5,86-7,15)
Asutustie 1 6,20 (6,03)
Salosaarentie 32 5,78 (5,47)
Neliöhintakorotus 0,14-0,28 € / m2 uusi vuokra € / m2
Veikkojenpolku 2 8,14 (8,00)
Kerrostie 4 9,64-8,95 (9,35-8,67)
Tapiotie 40 9,05-9,41 (9,13-8,77)
Nällisuontie 9 9,66-9,22 (9,38-8,94)
Nällisuontie 5 9,63 (9,35)
Kerrostie 6 9,54 (9,54)
Rinnetie 4 9,23 (8,95)
Matintie 14-16 10,14 (9,86)
Lumikontie 12 9,36 (9,08)
Tapiontie 28 9,23 (8,95)
Lanajoentie 1 9,61 (9,33)
Veikkojenpolku 2 8,14 (8,00)
Rasilantie 57 6,19-8,39 (6,05-8,25)
Prosenttikorotusten piirissä olevat asunnot 5,7 %-1,39 %
uusi vuokra € /m2
Nällisuontien 7 Toimila 9,48 (9,18)
Nällisuontie 5 E Ruokorinne 10,94-9,60 (10,79-9,38)
Nällisuontie 5 D Iltatähti 10,96 (10,74)
Kaljaniementie 137 5,87 (5,55)
Kunta perii kiinteää vesimaksua 16,00 € / hlö / kk. Hinta on pysynyt samansuuruisena usean vuoden. Vedenhinnan nousun ja kuuman veden lämmityskulujen nousun johdosta vesimaksu tulee tarkistaa vastaamaan paremmin tämän päivän hintaa. Kiinteäksi vesimaksuksi esitetään 20,00 € / hlö /kk.
Sauna- ja autopaikkamaksut säilyvät ennallaan.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |