Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Hyvinvointipalvelujen lautakunta
Pöytäkirja 15.06.2022/Pykälä 45

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Matemaattisten aineiden lehtorin valinta

 

Hpltk 15.06.2022 § 45  

172/01.01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija rehtori Saila Heikkinen, puh. 044 4491 240

 

Ruokolahden koulussa on ollut haettavana matemaattisten aineiden lehtorin virka. Kunnanhallitus on myöntänyt virkaan täyttöluvan 3.5.2022 §106.

 

Ruokolahden kunnan hallintosäännön 24 §:n mukaan virkaan valinta kuuluu hyvinvointipalvelujen lautakunnalle: "Hyvinvointipalveluiden lautakunta päättää peruskoulun ja kansalaisopiston viranhaltijoiden, rehtoreiden sekä toistaiseksi palkattavien tuntiopettajien valinnoista"

 

Tehtävän kelpoisuusvaatimuksena on asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Tehtävässä edellytetään hyvää pedagogista osaamista, kokemusta erilaisista oppijoista, opiskelijalähtöistä ja innostavaa otetta opettamiseen sekä yhteistyökykyistä ja kehittävää työyhteisön jäsenyyttä.

 

Tehtävä on ollut haettavana ajalla 5.5.-19.5.2022 Kuntarekryssä, TE-palveluissa ja Ruokolahden kunnan internetsivulla sekä julkisten kuulutusten ilmoitustaululla. Hakuajan päättymiseen mennessä saapui yhteensä 6 hakemusta, joista 4 täytti tehtävän kelpoisuusvaatimuksen. Haastatteluun kutsuttiin 3 hakijaa. Haastattelut pidettiin 25.5. ja 31.5.2022. Haastatteluryhmään kuuluivat hyvinvointipalvelujen lautakunnan puheenjohtaja Anni Lifländer, Ruokolahden koulun rehtori Saila Heikkinen ja erityisopettaja Virve Sollo.

 

Haastatteluryhmä ehdottaa yksimielisesti, että Ruokolahden koulun matemaattisten aineiden lehtorin virkaan valitaan FL Lila Hiirsalmi ja varalle valitaan FM Matti Leppänen.

 

Tehtävää täytettäessä on otettu huomioon tasa-arvolain säädökset ja kunnallisen viranhaltijalain palvelussuhdeturvasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto.

 

Päätöksen perusteluna on viranhakuilmoituksen mukaisten kelpoisuusvaatimusten sekä viran hoitoon liittyvien edellytysten täyttyminen, suoritettu haastattelu sekä sopivuus työyhteisöön. Hakijalla on koulutuksensa ja työkokemuksensa ansiosta taitoa ja kykyä viran hoitamiseen. Hakija muutoinkin täyttää perustuslain yleiset nimitysperusteet julkiseen virkaan.

 

Lautakunnalle on lähetty oheismateriaalina yhteenveto hakemuksista sekä viranhakuilmoitus.

 

Esittelijä Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Koistinen Pasi

 

Päätösehdotus Hyvinvointipalvelujen lautakunta päättää, että Ruokolahden koulun matemaattisten aineiden lehtorin toistaiseksi voimassa olevan virkaan valitaan FL Lila Hiirsalmi ja varalle valitaan FM Matti Leppänen.

Toistaiseksi voimassa oleva virkasuhde alkaa 1.8.2022 ja siitä tehdään erillinen viranhoitomääräys.

Valinta on ehdollinen ja vahvistetaan, kun virkaan valittu on toimittanut selvityksen viranhoitoon vaadittavasta terveydellisistä edellytyksistä (laki kunnallisesta viranhaltijasta 7 §) sekä esittänyt lain 504/2002 edellyttämän rikosrekisteriotteen 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa