RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.08.2022/Pykälä 166
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan määräaikaisen valinnan vahvistaminen
Kh 16.08.2022 § 166
267/01.01.04.01/2021
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen
puh. 044 4491 202
kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi
Kunnanvaltuusto valitsi kokouksessaan 5.7.2022 § 31 Jukka-Pekka Bergmanin määräaikaiseksi kunnanjohtajaksi. Valinta oli ehdollinen ja edellytti, että virkaan valittu esittää hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan ennen valinnan vahvistamista. Valtuuston päätöksen mukaan kunnanhallitus vahvistaa valinnan.
Jukka-Pekka Bergman on toimittanut lääkärintodistuksen terveydentilastaan 26.7.2022.
Esittelijä Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen
Päätösehdotus Kunnanhallitus vahvistaa hyväksyttävän terveydentilan selvityksen perusteella Jukka-Pekka Bergmanin valinnan Ruokolahden määräaikaiseksi kunnanjohtajaksi 11.8.2022 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin, että puheenjohtajana toimi asian käsittelystä alkaen Taina Paananen.
Vt. kunnanjohtaja Jukka Bergman oli poissa kokouksesta kello 17.04-17.05 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 1. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |