Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.10.2022/Pykälä 217

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Pankkikortin myöntäminen toimialajohtajille

 

Kh 11.10.2022 § 217  

236/02.06.00/2022  

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Jukka Bergman

 

 Kunnanjohtajalla on ollut käytössään Etelä-Karjalan Osuuspankissa olevan käyttötilin pankkikortti. Käyttötililtä on maksettu kunnanjohtajan tehtävien hoidosta koituvia, työnantajan maksettaviksi kuuluvat kustannuksia. Toiminnan joustavuuden ja sujuvuuden kannalta olisi hyvä, jos myös toimialajohtajilla olisi käytössä pankkikortit kyseiselle käyttötilille, joilla he voisivat maksaa tehtäviensä hoidosta koituvia, työnantajan maksettavaksi kuuluvia kustannuksia.             

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää pankkikortin Etelä-Karjalan osuuspankissa olevalle kunnan käyttötilille hyvinvointipalvelujen vt. toimialajohtaja Aleksi Puustjärvelle, teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppäselle ja hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paanaselle.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti myöntää debit-/creditkortit Etelä-Karjalan osuuspankissa olevalle kunnan käyttötilille hyvinvointipalvelujen vt. toimialajohtaja Aleksi Puustjärvelle, teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppäselle, hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paanaselle ja vt. kunnanjohtaja Jukka-Pekka Bergmanille.

 

 Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen oli poissa kokouksesta kello 16.22-16.30 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 1. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

 

 Kunnanjohtaja Jukka-Pekka Bergman oli poissa kokouksesta kello 16.28-16.30 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 1. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

 

 Asiankohdan esittelijänä toimi kello 16.28-16.30 kunnanhallituksen I varapuheenjohtaja Jenna Vertanen.

 

 Pöytäkirjanpitäjänä asiankohdan ajan toimi Päivi Kosunen.

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa