Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.11.2022/Pykälä 258

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Hellénin testamenttivarojen käyttö vuonna 2023

 

Kh 22.11.2022 § 258  

45/02.07.02/2022  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Kunnanhallitus kokouksessaan 3.5.2022 § 108 päätti, että vuonna 2022 testamentti varoja käytettiin kuuden kuukauden Seurana-palveluun kymmenelle vanhukselle. Sopimus päättyi 15.11.2022.

 

 Seuralaispalvelussa mukana olleet vanhukset sekä heidän seuralaisensa ovat tykänneet toiminnasta. Asiakkaiden mieliala, fyysinen kunto, puhekyky sekä kävelykyky ovat parantuneet seuralaistoiminnan aikana.

 

 Tämän lisäksi kunnanhallitus kokouksessaan 16.8.2022 § 175 päätti, että Elvinkulmassa aloitetaan ruokatreffi-kokeilu ajalle syys-joulukuu 2022. Kokeilusta aiheutuneet taksikulut katetaan Hellenin perintövaroista. Ruokailijoita on taksilla tullut vaihtelevasti kolmelta linjalta, Pohjalankila-Sarajärvi-alueelta ei ole ollut tulijoita.

 

 Seurana on esittänyt sopimuksen jatkamista 10 uuden asiakasvanhuksen kanssa. Seurana tarjoaa kuuden kuukauden palvelua hintaan 13 990 euroa (ei sis. alv). Vaihtoehtoisesti he myös esittävät, että kunta maksaisi Seuranan palvelusta puolet ja omainen toisen puolen. Tällöin kustannus olisi kunnalle 160 euroa (ei. sis alv.) asiakasvanhusta kohden kuukaudessa.

 

 Hellenin testamenttityöryhmä kokoontui 1.11.2022. Testamenttityöryhmä kävi läpi Ikäystävällinen-Ruokolahti kyselyn tuloksia, jossa kuntalaisilla oli mahdollisuus esittää ideoita ja toiveita testamenttivarojen käytöstä. Kyselyyn saatujen vastausten perusteella työryhmä esittää kunnanhallitukselle, että

?        Elvinkulman ruokatreffejä jatkettaan tammi-kesäkuu 2023

?        ikäihmisille tarjotaan kyyti elokuvateatteri BioVuoksen päivänäytökseen

?        +75-vuotiaille annetaan kaksi 50 euron palveluseteliä. Seteleillä voisi hankkia parturi- ja kampaamopalveluita, fysioterapiaa, hierontaa, jalkahoitoa sekä apua arjen askareisiin kuten siivoukseen, pihatöihin ja asiointi- ja hoivapalveluihin. Setelit osoitetaan ruokolahtelaisiin yrityksiin.

 

Työryhmän esityksen kustannusvaikutus on noin 83 900 euroa (ruokatreffien taksikyydit 3 400 euroa, linja-autokuljetus elokuvateatteriin 500 euroa, palvelusetelit 845x100 euroa=84 500 euroa). Mikäli palvelussetelit annettaisiin 85-vuodesta eteenpäin niin kustannusvaikutus olisi, jos kaikki palvelusseteliin oikeutetut ottaisivat setelit, 268x100 euroa= 26 800 euroa.

 

Kuntaan on tullut esitys vanhusten iltapäivätoiminnasta vuodelle 2023. Esityksen mukaan toiminta sisältäisi askartelua, muisti- ja lihasjumppaa, erilaisia pelejä, ulkoilua, kahvittelua ja vierailijoita. Ryhmäkoko on maksimissan 10 henkilöä. Kerho kokoontuisi 21 kertaa vuodessa joka toinen viikkoa. Kerho kestäisi noin 3-4 tuntia. Ruokolahden seurakunta on luvannut kerhohuone Kompassin tilat kerhon käyttöön. He esittävät, että kunnanhallitus myöntäisi heidän järjestämälleen kerhotoiminnalle 6 080 euroa Hellénin perintövaroista.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää testamenttivarojen käytöstä vuodelle 2023.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti, että ruokatreffejä jatketaan tammi-kesäkuu 2023 ja muilta osin asia palautetaan työryhmälle uudelleen valmisteluun.

 

 Merkittiin, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Kärki poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn aikana kello 17.00.

 

 Merkittiin, että talouspäällikkö Marja Penttinen poistui kokouksesta tämän asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 17.26.

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa