Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2022/Pykälä 10

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2022 sekä päätös kuntien kotikuntakorvausten perusosasta vuodelle 2022

 

Kh 18.01.2022 § 405  

14/02.05.00.00/2022  

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

Valtiovarainministeriö on 30.12.2021 antanut päätöksen kunnan pe­rus­pal­ve­lu­jen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien ve­ro­tu­lo­me­ne­tys­ten korvauksesta vuonna 2022 (VN/32353/2021) ja päätöksen kun­tien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2022 (VN/32355/2021).

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden koostuminen

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 5 §:n mu­kaan kunnan peruspalvelujen valtionosuus koostuu seuraavista val­tion­osuus­pe­rus­teis­ta:

1. lain 1 §:n 1 momentissa tarkoitettujen valtionosuustehtävien (si­vis­tys­toi­men sekä sosiaali- ja terveyshuollon pe­rus­teh­­vät) laskennallisista kustannuksista ja

2.  syrjäisyyden, työpaikkaomavaraisuuden ja saamelaisten ko­ti­seu­tu­alu­een kunnan lisäosien määräytymisperusteista.

 

Kunnalle myönnetään valtionosuutta 1 §:ssä tarkoitettujen val­tion­osuus­teh­­vien järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin euromäärä, joka saa­daan, kun kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 6-13 §:n mu­kai­ses­ti määräytyvät laskennalliset kustannukset lasketaan yhteen ja saa­dus­ta summasta vähennetään 56 §:ssä tarkoitettu kunnan oma­ra­hoi­tus­osuus.

 

Vuonna 2022 kunnan omarahoitusosuus on 4 291,05 euroa asukasta koh­den. Näin saa­tuun euromäärään lisätään kunnan 26-28 §:ssä tarkoitetut syr­jäi­syy­den, työpaikkaomavaraisuuden ja saamelaisten kotiseutualueen kun­nan li­­osat.

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuutta lisätään ja vähennetään pe­rus­pal­ve­lu­jen valtionosuuslain 7 luvussa tarkoitetuilla erillä. Näitä ovat

 

-

verotuloihin perustuva valtionosuuden tasaus

-

verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen muutoksen neut­ra­li­soin­ti kunta-valtio suhteessa

-

harkinnanvaraisten valtionosuuden korotusten perusteella tehtävä val­tion­osuu­den vähennys

-

vuoden 2010 valtionosuusjärjestelmämuutoksen tasaus

-

työmarkkinatuen ja toimeentulotuen huomioon ottaminen val­tion­osuu­des­sa

-

vuoden 2015 työmarkkinatukiuudistukseen liittyvä tasaus

-

maakuntien liittojen tehtäviin liittyvä rahoituksen siirto

-

perustoimeentulotuen KELA-siirtoon liittyvä vähennys

-

eläketukeen liittyvä vähennys sekä

-

muut määräaikaiset kuntien valtionosuuteen kohdistuvat vähennykset ja li­säyk­set.

 

Veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaus

 

Varainhoitovuodesta 2010 lähtien toteutetuista veroperustemuutoksista joh­tu­via kunnallisveromuutoksia vastaava euromäärä maksetaan kunnille val­tion­osuu­den yhteydessä. Kunnalle maksetaan sen verotulojen me­ne­tys­tä vastaava euromäärä.

 

Kunnan kunkin varainhoitovuoden verotulojen menetystä laskettaessa so­vel­le­taan varainhoitovuotta edeltänyttä vuotta edeltäneen vuoden ve­ro­tus­tie­to­ja ja varainhoitovuotta edeltäneen vuoden veroprosenttia sekä asu­kas­lu­kua varainhoitovuotta edeltäneen vuoden lopussa.

 

Vuonna 2022 kunnalle maksettaviin veroperustemuutoksista johtuvien ve­ro­tu­lo­me­ne­tys­ten korvauksiin tehdään vuonna 2020 maksetuista ve­ro­tu­lo­jen viivästymisestä johtuvasta määräaikaisesta korvauksesta johtuva vä­hen­nys siten, kuin kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 36 b §:ssä säädetään.

 

Veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenestysten korvausten hal­lin­noin­tiin ja maksamiseen sovelletaan kunnan peruspalvelujen val­tion­osuu­des­ta annetun lain 48 §:n 1 momenttia, 49 §:n 1 ja 2 momenttia, 50 -53 §:ää ja 61-63 §:ää. Muutoksenhausta säädetään mainitun lain 12 luvussa.

 

Kotikuntakorvausten perusosa

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 38 §:n mu­kaan kotikuntakorvaus määräytyy kuntien ja muiden opetuksen jär­jes­­jien esi- ja perusopetuksen toteutuneiden kustannusten perusteella erik­seen 6-, 7-12- ja 13-15-vuotiaille.

 

Kotikuntakorvauksen perusosa vuonna 2021 on 7 452,22 euroa. Oppilaan iän mukaan määräytyvä kotikuntakorvaus saadaan kertomalla ko­ti­kun­ta­kor­vauk­sen perusosa seuraavasti:

 

Ikä

Kerroin

6-vuotias

0,61

7-12-vuotias

1,00

13-15-vuotias

1,60

 

Valtionvarainministeriö on kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta an­ne­tun lain 48 §:n nojalla myöntänyt Ruokolahden kunnalle vuoden 2021 val­tion­osuu­den, päättänyt veroperustemuutoksista johtuvista ve­ro­tu­lo­me­ne­tys­ten korvauksista ja kotikuntakorvauksen perusosasta seu­raa­vas­ti:

 

 

Euroa / vuosi

Peruspalvelujen valtionosuus

10 556 172

Kotikuntakorvaustulot

107 312

Kotikuntakorvausmenot

-191 254

Veroperustemuutoksista johtuvien ve­ro­me­ne­tys­ten korvaus

2 618 837

verolykkäysten takaisinperintä

-24 090

Yhteensä

13 066 978

 

Valtionosuudet maksetaan viimeistään kunkin kuukauden 11. päi­vä. Kuu­kau­des­sa maksatus on 1 088 915 euroa.

 

Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan mukana valtiovarainministeriön pää­tök­set.

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy valtionvarainministeriön päätökset vuoden 2022 peruspalvelujen valtionosuudesta, veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvauksesta sekä kotikuntakorvauksen perusosasta.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa