Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.01.2022/Pykälä 11

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Laskujen hyväksyjät 2022 / kunnanhallitus

 

Kh 18.01.2022 § 406  

1/02.00/2022  

 

Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohjeen mukaan toimielimen on jokaisen tilivuoden alussa nimettävä henkilöt, jotka sen puolesta hyväksyvät tositteet, sekä heille varahenkilöt. Asiatarkastajana ja hyväksyjänä ei saa olla sama henkilö.

 

 Kunnanjohtajalla, hallintojohtajalla ja talouspäälliköllä on oikeus hyväksyä tositteet koko talousarvion alueelta silloin, kun varsinainen hyväksyjä ja varahenkilö ovat poissa tai kun lasku koskee varsinaista hyväksyjää itseään.

 

 Laskujen hyväksyjät ovat olleet käyttötalouden, tuloslaskelmaosan, rahoitusosan ja investointiosan osalta seuraavasti:

 

Käyttötalousa

 

 

 

 

 

Hallinto 100

Presidentinvaalit 1010- Pal­ve­lu­lii­ken­ne 1205

hallintojohtaja

 

 

 

 

Alueellinennen pe­las­tus­toi­mi 1210- Seu­dul­li­nen ympäristötoimi 1240

kunnanjohtaja

 

 

 

Elinkeinoelämän ke­hit­­mi­nen 200

Maksuosuus Ke­hi­tys­yh­tiöl­le 2010-Muu elin­kei­no­elä­män ke­hit­­mi­nen 2016

kunnanjohtaja

 

 

 

 

EU-projektit 2020-Ky­­avus­tuk­set 2030

hallintojohtaja

 

 

 

 

Kyläyhdis./tilakustannukset 2036

hallintojohtaja

 

 

 

 

Avustukset maa­seu­tu­yrit­­jil­le 2035-Matkailu 2040

kunnanjohtaja

 

 

 

Etelä-Karjalan

sosiaali- ja

terveyspiiri 250

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 2500

kunnanjohtaja

 

 

 

Tuloslaskelmaosa

 

 

 

Verotulot-Poistot 8000

hallintojohtaja

 

 

 

Rahoitusosa

 

 

 

Antolainat 9010-Ot­to­lai­nat 9020

hallintojohtaja

 

 

 

Investointiosa

 

 

 

Kunnanhallitus 8100

kunnanjohtaja

 

Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy käyttötalouden, tuloslaskelmaosan, rahoitusosan ja investointiosan laskujen hyväksyjät selostusosassa esitetyllä tavalla.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa