RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 02.02.2022/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite 19.10.2021 Heikkojen puhelin- ja verkkoyhteyksien kartoittaminen ja parempien yhteyksien vaatiminen / SDP:n valtuustoryhmä
Teknpltk 02.02.2022 § 12
68/00.02.00/2021
Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen
p. 044 4491 255, jari.leppanen@ruokolahti.fi
SDP:n valtuustoryhmä on jättänyt 19.10.2021 seuraavan valtuustoaloitteen:
"Ruokolahdella paikoin heikot puhelin- ja verkkoyhteydet haittaavat päivittäisten asioitten hoitamista ja ovat myös esteenä etätyölle.
Esim. Suikkalan alueella puhelinyhteydet ovat luvattoman heikot, näitä vastaavia puhelin- ja verkkoyhteyksien heikkoja alueita tulisi kartoittaa laajan kuntamme alueella ja vaatia parempia yhteyksiä.
Valtion budjettiin vuodelle 2022 on ennakko tietojen mukaan tulossa rahoitusta etäyhteyksien parantamiseksi alueille joissa on ongelmia."
Puhelin- ja verkkoyhteyksiä hallinnoi Traficom. Kyseisten yhteyksien rakentaminen, ylläpito, kehitys ja rahoitusvastuu kuuluu operaattoreille (Telia, DNA ja Elisa). Verkko-operaattoreilla ei ole velvoitetta rakentaa matkaviestinverkkoihin aukottomia peittoalueita, mutta operaattoreille voi esittää toiveita kuuluvuuden parantamiseksi.
Kaikilla kuluttajilla ja yrityksillä on oikeus saada tietyt kohtuuhintaiset ja toimivat viestinnän peruspalvelut eli yleispalvelut kotiinsa tai yrityksen toimipisteeseen. Traficom turvaa oikeudet nimeämällä operaattorin tarjoamaan näitä yleispalveluja niillä alueilla, joilla ei muuten olisi riittävästi kaupallista tarjontaa. Yleispalvelun kannalta riittää, että puhelinliittymä toimii yhdessä pisteessä kotona tai yrityksen toimipaikassa. Jos matkapuhelinkuuluvuus sisätiloissa on huono, voi tämä edellyttää käyttäjältä investointia kuuluvuuden parantamiseen pöytä-GSM -laitteella ja katolle asennettavalla lisäantennilla.
Yleispalveluun kuuluva laajakaistaliittymä eroaa muista ns. kaupallisista liittymistä nopeuden osalta. Liittymän saapuvan nopeuden (eli latausnopeuden) täytyy olla vähintään 2 Mbit/s. Tätä nopeampien yhteyksien tarjonta ei kuulu yleispalvelun piiriin, vaan tapahtuu kaupallisin perustein, eikä Traficom voi velvoittaa operaattoreita toimittamaan nopeampaa liittymää. Riittää myös, että liittymä toimii vähintään yhdessä pisteessä kotona tai yrityksen toimipaikassa. Tämä voi esimerkiksi edellyttää, että käyttäjä parantaa mobiililaajakaistan toimivuutta liittämällä mobiilireitittimeen tai mokkulaan katolle asennettavan lisäantennin.
Kunta voi omalla kustannuksellaan rakentaa myös omaa kuituverkkoa, mutta Ruokolahden kunnan kokoluokka on niin suuri, että kattavan verkon rakentaminen maksaisi tällä alueella useita miljoonia, eikä siltikään tavoittaisi kaikkia käyttäjiä. Kaupalliset operaattorit eivät ilmoita kunnalle omien kuituyhteyksiensä sijaintia.
Esittelijä Teknisten palvelujen toimialajohtaja Leppänen Jari
Päätösehdotus Teknisten palvelujen lautakunta toteaa puhelin- ja verkkoyhteyksien kattavuuden kartoittamisen sekä kattavuuden tarpeellisuuden ja saattaa aloitteen Liikenne- ja viestintäministeriölle ja Traficomille.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |