Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisten palvelujen lautakunta
Pöytäkirja 02.02.2022/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Kuntalaisaloite torialueen parantamiseksi

 

Teknpltk 02.02.2022 § 13  

162/00.01.03.01/2021  

 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 p. 044 4491 255, jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 27.9.2021 päivätyllä kirjeellä on tehty kuntalaisaloite torialueen parantamiseksi seuraavasti:

 

?        Esiintymislava tulisi kattaa ja akustiikkaa parantaa taka- ja sivuseinillä niin, että esiintyjien ääni menisi torille päin eikä häviäisi tuulen mukana takamaastoon.

?        Torialueelle tulisi asentaa kiinteä ulkokäyttöön suunniteltu äänentoisto, jonka voisi asentaa torilla oleviin valopylväisiin.

?        Vanhemmalle väelle olisi mukava myös saada vaikka pari kappaletta vastakkain istuttavia keinuja, joissa voisi levätä.

 

Tekniset palvelut on selvittämässä äänentoiston asiantuntijan kanssa torialueen äänentoiston rakentamista ja sen kustannuksia. Toteutusta selvitetään määrärahojen puitteissa vuodelle 2022.

 

Kunnan kesäksi laitettavia julkisten alueiden kestäviä puistonpenkkejä kohdennetaan enemmän torialueelle.

 

Torialueen esiintymiskatoksen rakentaminen on ollut esillä myös aiemmin ja se on kannatettavaa. Kunnalla on meneillään myös sataman ja sen lähialueen kehitystyö, johon on esisuunnitelmissa kaavailtu paviljonkirakennusta tai -aluetta. Katsotaan keskusta-alueen kehitystä ja toteuttamisjärjestystä kokonaisuutena ennen tarkemman suunnittelun ja rakentamisen päätöksiä.

 

 

Esittelijä Teknisten palvelujen toimialajohtaja Leppänen Jari

 

Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy torialueen parantamiseksi tehtävät toimenpiteet edellä selostetun mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa