Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 12.04.2022/Pykälä 100

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Muut esille tulevat asiat

 

Kh 12.04.2022 § 100  

   

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ottaa käsittelyyn kunnanhallituksen jäsenten tai kunnanjohtajan mahdollisesti esille ottamat asiat.

 

Päätös Kunnanhallitus keskusteli lentopallon B-tyttöjen SM-finaalista, joka järjestetään Ruokolahdella 23.4., kansallisesta veteraanipäivästä 27.4. ja siitä, ettei kunnassa vallitsevan koronatilanteen vuoksi järjestetä veteraanipäivän tilaisuutta sekä liikuntahallin liputuksesta.

 

 Vt. kunnanjohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen, hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Pasi Koistinen ja teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen poistuivat kokouksesta asian käsittelyn jälkeen kello 17.30.

Ptk. tark.

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa