RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.05.2022/Pykälä 106
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Matemaattisten aineiden lehtorin viran ja koulunkäynninohjaajan tehtävän täyttöluvat
Kh 03.05.2022 § 106
131/01.01.01.00/2022
Valmistelija Rehtori Saila Heikkinen
puh. 044 4491 240
Hyvinvointipalvelujen toimiala / Ruokolahden koulu anoo täyttölupaa matemaattisten aineiden lehtorin virkaan ja koulunkäynninohjaajan tehtäviin. Molemmat ovat toistaiseksi voimassa olevia 1.8.2022 alkaen.
Ruokolahden koulun matemaattisten aineiden lehtori Henri Nousiainen on ilmoittanut kirjallisesti irtisanoutuvansa tehtävästään 31.7.2022.
Ruokolahden kouluun tarvitaan matemaattisten aineiden lehtori myös jatkossa toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Tehtävän tunteja ei sisäisesti ole mahdollista siirtää kenenkään muun opettajan hoidettavaksi, koska kyseisten aineiden kelpoisia opettajia ei henkilöstössä ole.
Oppilasmäärätilaston mukaan tarve kahdelle matemaattisten aineiden lehtorille säilyy myös jatkossa, vaikka yläluokkien opetusryhmien määrä tulevaisuudessa tilastoa tarkasteltaessa tulee lukuvuonna 2027-2028 laskemaan kuuteen opetusryhmään.
Ruokolahden koulun vakinainen koulunkäynninohjaaja Senja Vainikka jää eläkkeelle 1.5.2022 alkaen.
Ruokolahden kouluun tarvitaan koulunkäynninohjaaja 7-9-luokkien joustavaan pienryhmään, jonka toiminta on vakiintunut pysyväksi toiminnaksi koulussa. Ryhmässä on viimeisten kolmen vuoden ajan työskennellyt ansioituneesti koulunkäynninohjaaja määräaikaisessa työsuhteessa, jonka palkkaus on tullut tasa-arvohankerahasta. Koska toiminta on vakiintunut, ei hankerahoitusta ole enää mahdollista tehtävän palkkakustannuksiin käyttää. Koulunkäynninohjaaja työskentelee 25 tuntia viikossa. Tehtävä tulee sijoittumaan 7-9-luokkien Jopo-ryhmään.
Esittelijä Vt. kunnanjohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen
Päätösehdotus Kunnanhallitus myöntää hyvinvointipalvelujen toimialalle täyttöluvat matemaattisten aineiden lehtorin toistaiseksi voimassa olevaan virkaan ja koulunkäynninohjaajan toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2022 alkaen.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkittiin, että rehtori Saila Heikkinen poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen kello 15.15.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |