RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuustoaloite 16.11.2021 / Vesa Kokkonen ja SDP:n valtuustoryhmä: Muistireitti
Teknpltk 14.12.2022 § 63
Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen
puh. 044 4491 255
jari.leppanen@ruokolahti.fi
Vesa Kokkonen ja SDP:n valtuustoryhmä ovat jättäneet seuraavan valtuustoaloitteen:
" Muistireitti
Ikäihmisten toimintakyky riippuu paljolti fyysisestä liikkumisesta. Mitä enemmän pystyy liikkumaan, sitä paremmin toimintakyky säilyy ja pystyy olemaan aktiivinen yhteiskunnan jäsen.
Kunnan kaikkien ja kaikenikäisten ihmisten tarpeet on otettava huomioon. Tarvitaan erilaisia toimenpiteitä, jotka kannustavat ja auttavat liikkumaan ja samalla huomioimaan ympäristöä turvallisesti. Ikäystävällinen kunta jo sanana on kannustava ja rohkaiseva.
Esitän aloitteessani; että kunnan keskustaajamaan, riittävän laajalle alueelle, maalataan jalankulkijoille huomiovärein kulkureitti, jonka varrella voi olla myös infotauluja, joissa voi olla informaatiota välimatkoista esimerkiksi kauppoihin, terveyskeskukseen ja kirjastoon. Kulkijoita opastavat informaatiotaulut ja merkitty, turvallinen reitti piristävät harmauden keskellä ja kannustavat turvalliseen liikkumiseen. Reitillä voi olla myös korostusvärein maalattuja penkkejä tai muita viihtyisiä paikkoja taukoihin.
Katson aloitteen tukevan Rasilan keskustaajaman kehittämistä kaikenikäiset kuntalaiset huomioon ottaen.
Aloitteen esimerkki kuntana on toiminut Savitaipale. Siellä tällainen merkitty reitti on tehty osana ympäristöministeriön hanketta.
Pyydän, että aloitteen johdosta esitetyt toimenpiteet lähtevät valmisteluun."
Valmistelijan vastaus aloitteeseen
Ruokolahden kunnalla on meneillään 1.5.2022 alkanut ja 30.4.2023 päättyvä Ikäystävällinen Ruokolahti -hanke Eksoten kanssa. Hanketyöryhmässä on valmisteltu ikäihmisille suunnattua toiminnallista muistireittiä. Vanhusneuvosto on kokouksessaan 7.12.2021 todennut muistireitin tarpeelliseksi. Reittiä on suunniteltu torilta urheilukentän ympärille ja siitä yhteydellä kaupan palveluihin ja Rasilanrannan uudelle rantaraitille. Hankkeen myötä saadaan reitille tarkempi suunnittelu niin reittiin, opastukseen kuin visuaaliseen ilmeeseen sekä myös toiminnallisuuden kehittämiseen.
Esittelijä Teknisten palvelujen toimialajohtaja Leppänen Jari
Päätösehdotus Teknisten palvelujen lautakunta merkitsee tiedoksi aloitteen johdosta tehdyt toimenpiteet edellä selostetun mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Anni Pitkämäki, Päivi Kosunen ja Jukka-Pekka Bergman poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 16.55.
Kh 17.01.2023 § 10
68/00.02.00/2021
Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen
Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee teknisten palvelujen lautakunnan selvityksen aloitteesta tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi valtuustolle. Aloite on loppuun käsitelty.
Päätös Kunnanhallitus merkitsi tiedoksi ja lähettää edelleen valtuustolle tiedoksi aloitteen käsittelyn.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |