RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.01.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työllisyyskoordinaattorin ajankohtaiskatsaus
Kh 17.01.2023 § 4
24/14.07.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen
puh. 044 4491 202
kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi
Työllisyyskoordinaattori Anne Rasimus kertoo kokouksessa työllisyydenhoidon suunnitelmista vuodelle 2023 sekä Ruokolahden kunnan työllisyystilanteesta.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi työllisyyskoordinaattorin ajankohtaiskatsauksen työllisyystilanteesta ja työllisyydenhoidon toimenpiteistä Ruokolahdella
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Merkittiin, että kunnanhallituksen jäsen Toni Ovaska saapui kokoukseen asiakohdan käsittelyn aikana kello 15.04.
Merkittiin, että työllisyyskoordinaattori Anne Rasimus poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 15.35.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |