Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.05.2023/Pykälä 120


Kylätoiminta- ja luontokohteiden avustukset 2023

 

Kh 18.04.2023 § 103 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Vuoden 2023 talousarvioon on varattu 24 000 euron määräraha kylätoiminnan ja luontokohteiden avustukseen.

 

 Ruokolahden kunnanhallitus myöntää vuosittainen talousarvioon varatusta määrärahasta harkinnanvaraisia avustuksia kyläyhdistyksille ja muille toimijoille seuraavasti:

  1. Kyläyhdistysten perustoimintaan
  2. Kyläyhdistysten kehityshankkeisiin, jotka liittyvät kyläyhdistysten toimintaan. Avustusta ei saa käyttää kiinteistöön tai sen ylläpitoon.
  3. Kylätalojen kehittämiseen (kunnostaminen ja muu kehittäminen)
  4. Luonto- ja retkikohteiden saavutettavuus, ylläpito ja parantaminen.

 

 Perustoiminnan avustukset myönnetään seuraavan portaikon mukaisesti:

 

 Taso 1 = 100 €    Perustoiminnan ylläpito - yhdistyksen kokoukset.

 

 Taso 2 = 300 €     Perustoiminnan ylläpito - yhdistyksen kokoukset, vuodessa 1-2 tapahtumaa, tiedottamista nettisivujen / sosiaalisen median kautta, osallistuminen alueelliseen toimintaan, talkootoiminnan organisointi.

 

 Taso 3 = 500 €     Perustoiminnan ylläpito - yhdistyksen kokoukset, vuodessa vähintään kolme tapahtumaa, tiedottamista nettisivujen / sosiaalisen median kautta, osallistuminen alueelliseen toimintaan, talkootoiminnan organisointi, aktiivinen toiminta jäsenistön kanssa.

 

Vuonna 2023 avustusten hakuaika oli 20.2.-31.3.2023. Hakuilmoitus julkaistiin Ruokolahtelainen-lehdessä 23.2.2023.

 

Saapuneet hakemukset käsitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää jakaa vuoden 2023 kylätoiminta-avustukset, yhteensä 30 023 euroa liitteenä olevan jakoesityksen mukaan seuraavasti:

-  perustoimintaan 4 700 euroa
-  kehityshankkeisiin 13 650 euroa
-  kylätaloihin 8 323 euroa ja
-  luontokohteisiin 3 350 euroa.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Kunnanhallituksen II varapuheenjohtaja Päivi Kosunen oli poissa kokouksesta kello 17.23-17.44 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 5. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

 

 

 

Kh 09.05.2023 § 120  

86/02.05.01.02/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 

 Lassila-Kuokkalammin kylätoiminkunnan kyläyhdistysavustushakemus oli virheellisesti jäänyt huomioimatta avustuksista päätettäessä 18.4.2023 § 103. Avustushakemus oli lähetetty 29.3.2023 eli ennen hakuajan päättymistä 31.3.2023. Avustushakemusta ei ollut tallennettu Dynasty-asianhallintajärjestelmään, josta avustushakemukset on otettu käsiteltäväksi.

 

 Koska hakemus on tullut hakuajan aikana ja hakemus on jäänyt käsittelemättä kunnan sisäisestä virheestä, tulee hakemus ottaa käsittelyyn.

 

 Lassila-Kuokkalammin kylätoimikunnan hakemus on esityslistan liitteenä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Lassila-Kuokkalammin kylätoimikunnalle 500 euron avustuksen perustoimintaan ja 1 200 euron avustuksen kehityshankkeeseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.