RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 128
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan viran täyttäminen
Kh 18.04.2023 § 101
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen
puh. 044 4491 202
kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi
Ruokolahden kunnanhallitus 11.10.2022 § 218 jatkoi Aleksi Puustjärven vt. hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan viransijaisuutta 31.7.2023 asti. Hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan virka tulee julistaa haettavaksi.
Virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla on kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 §:n mukaan oltava kunnan päättämä erityinen kelpoisuus.
Ruokolahden kunnan hallintosäännön 41 §:n mukaan toimialajohtajan valitsee kunnanhallitus. Edelleen hallintosäännön 38 ja 39 §:n mukaan viran haettavaksi julistamisesta sekä viran kelpoisuusvaatimuksista päättää virkasuhteeseen ottava viranomainen.
Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja toimii hyvinvointipalvelujen lautakunnan esittelijänä sekä toimialansa johtajana vastaten toimialan toiminnasta ja taloudesta. Lisäksi hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja toimii kunnan johtoryhmän jäsenenä. Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja on keskeinen viranhaltija, joten hänen asiantuntemuksensa ja työpanoksensa kunnan toiminnassa ja kehittämisessä on merkittävä.
Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu kuntalain 108 §:ssä säädetyllä tavalla.
Esityslistan liitteenä jaetaan hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan viranhakuilmoitusluonnos.
Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman
Päätösehdotus Kunnanhallitus julistaa hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan viran haettavaksi 10.5.2023 klo 12.00 mennessä.
Hakuilmoitus julkaistaan kunnan ilmoitustaululla ja kunnan internet-sivulla 19.4.2023.
Virkaan valittavalta edellytetään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä tehtävään sopivaa käytännön työkokemusta. Viran täytössä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus ja viransuhteen muut ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti.
Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista.
Päätös Hyväksyttiin.
Kh 22.05.2023 § 128
77/01.01.01.01/2021
Valmistelija Kunnanjohtaja Jukka-Pekka Bergman
Hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan virkaa haki määräaikaan (10.5.2023 klo 12) mennessä viisi henkilöä.
Hakuilmoituksessa hyvinvointipalvelujen toimialajohtajalta edellytettiin soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, tehtävään sopivaa käytännön kokemusta sekä kunnallishallinnon ja -talouden tuntemusta. Hakuilmoituksen mukaan ansiovertailussa arvostetaan hyviä johtamis- ja vuorovaikutustaitoja, hankeosaamista sekä kehittämisasennetta. Eduksi katsotaan paikallisen kolmannen sektorin tuntemus ja kansalaisopiston rehtorin ja kirjaston hallinnollisen johtajan kokemus.
Ansiovertailun perusteella parhaiten edellytetyt, arvostetut ja eduksi katsotut kriteerit täyttivät Aleksi Puustjärvi ja Lilla Saaristo, joten heidät kutsuttiin haastateltavaksi. Haastattelut pidetään ennen kunnanhallituksen kokousta 22.5.2023
Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus haastattelee haastatteluun kutsutut ja suorittaa hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan virkavaalin.
Päätös Kunnanhallitus päätti valita hyvinvointipalvelujen toimialajohtajaksi Aleksi Puustjärven ja varalle Lilla Saaristo.
Ansiovertailun ja haastattelujen perusteella virkaan sopivimmaksi katsottiin Aleksi Puustjärvi. Hänellä on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, käytännön kokemusta hyvinvointipalvelujen toimialajohtajan tehtävistä sekä kunnallishallinnon ja -talouden tuntemusta. Hän on ainoana hakijana toiminut kansalaisopiston rehtorina ja kirjaston hallinnollisena johtajana. Aleksi Puustjärvi osoitti hyvää kehittämisasennetta ja paikallisen kolmannen sektorin tuntemusta.
Virkasuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti. Virkaan valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista.
Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen oli poissa kokouksesta kello 15.02-15.14 eikä esteellisenä (hallintolain 28 § 1 mom. 7. kohta) osallistunut asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon.
Hyvinvointipalvelujen lautakunnan puheenjohtaja Anni Lifländer poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 15.14.
Pöytäkirjanpitäjänä asiakohdan ajan toimi Päivi Kosunen.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |