Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 166


Kunnan ilmastosuunnitelman laatiminen

 

Kh 27.06.2023 § 166  

156/11.00.01/2023  

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Ilmastolain 14 a §:n mukaan kunnan on laadittava tai päivitettävä ilmastosuunnitelma vähintään kerran valtuustokaudessa. Suunnitelman tulee sisältää muun muassa päästövähennystavoite ja toimet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Lisäksi kunnan on seurattava suunnitelman toteutumista ja otettava se huomioon kuntastrategiassa ja kunnan toimintakertomuksessa. Ilmastosuunnitelman hyväksyy kunnan valtuusto.

 

 Kunta voi laatia suunnitelman yhdessä alueen muiden kuntien kanssa, mutta yhteisessä suunnitelmassa on oltava kuntakohtaiset tavoitteet ja toimet. Kunta voi halutessaan sisällyttää suunnitelmaan myös ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja hiilinieluihin liittyviä toimia ja tavoitteita. Kunta voi myös halutessaan yhdistää ilmastosuunnitelman muuhun kunnan suunnitelmaan. Lisäksi esimerkiksi kuntien energiatehokkuussopimuksen (KETS) mukaisen toimintasuunnitelman voi hyödyntää osana ilmastosuunnitelmaa.

 

 Ensimmäinen ilmastolain mukainen ilmastosuunnitelma tulee valmistua valtuustokaudella 2025-2029. Ympäristöministeriö voi myöntää kunnalle valtionavustusta ilmastosuunnitelman laatimista varten jo kuluvalla valtuustokaudella.  Avustuksen enimmäismäärä on 45 000 euroa per ilmastosuunnitelmaan osallistuva kunta. Kunnilta ei edellytetä omarahoitusosuutta

 

 Ruokolahden kunta haki 16.5.2023 ympäristöministeriön ilmastosuunnittelun valtionavustusta 315 000 euroa Ruokolahden, Lemin, Luumäen, Rautjärven, Parikkalan, Savitaipaleen ja Taipalsaaren yhteisesti toteutettavia ilmastosuunnitelmia varten. Ympäristöminieriötä tuli 6.6.2023 (VN/14328/2023) myönteinen avustuspäätös hakemukseen. Avustusta myönnetään 100 % hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista, kuitenkin enintään 270 000 euroa Ruokolahden, Lemin, Luumäen, Rautjärven, Parikkalan ja Taipalsaaren yhteisesti toteutettavia ilmastosuunnitelmia varten.

 

 Suunnittelutyö hankitaan sidosyksikköhankintana Etelä-Karjalan liitolta, joka palkkaa suunnittelua varten työntekijän. Lemin, Luumäen, Rautjärven, Parikkalan ja Taipalsaaren kunnille jyvitetään 10 000 euroa kattamaan suunnittelutyöstä aiheutuvia kustannuksia ja Ruokolahdelle jyvitetään 18 000 euroa. Avustusta saa käyttää hankkeen kestoajan 1.9.2023-30.6.2023 ja suunnitelman on valmistuttava kuluvan valtuustokauden loppuun mennessä. Suunnitelma on näin ollen hyväksyttävä kunnanvaltuustossa viimeistään vuoden 2025 huhtikuun alussa. Lappeenranta-Imatra kaupunkiseudun työvaliokunnan kokouksessa 5/2023 on asiaa käsitelty ja hankkeeseen osallistuvat kunnat ovat hyväksyneet kuntien omavastuuosuudet ja hankesuunnitelman.

 

 Kunnanhallitukselle jaetaan oheismateriaalina ympäristöministeriön avustuspäätös.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi ympäristöministeriön päätöksen ilmastosuunnittelun valtionavusta ja päättää hankkia suunnittelutyön sidosyksikköhankintana Etelä-Karjalan liitolta, joka palkkaa suunnittelua varten työntekijän.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.