RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.08.2023/Pykälä 182
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vaalikelpoisuuden menettäminen / Siitonen Asko
Kh 15.08.2023 § 182
173/00.00.01.02/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen,
puh. 044 4491 202
kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi
Asko Siitonen on menettänyt vaalikelpoisuuden Ruokolahden kunnassa paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Asko Siitonen on ollut perussuomalaisten valtuustoryhmän 3. varajäsen sekä lupa- ja toimitusjaoston varsinainen jäsen.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.
Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto toteaa Asko Siitosen luottamustoimen päättyneeksi 1.8.2023 alkaen hänen menetettyään vaalikelpoisuuden paikkakunnalta poismuuton vuoksi ja pyytää keskusvaalilautakuntaa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin varavaltuutettujen määrän saattamiseksi vaadittavan suuruiseksi sekä pyytää teknistä lautakuntaan valitsemaan uuden varsinaisen jäsenen lupa- ja toimitusjaostoon Asko Siitosen tilalle.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |