Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2023/Pykälä 192


Keskustaajaman asemakaavan muutoksen hyväksyminen Virastotien alueella

 

Kh 06.06.2023 § 148 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

Keskustaajaman Virastotien alueen asemakaavaluonnos pidettiin nähtävillä 3.4.-5.5.2023.

 

Muutokset kohdentuvat nykyisen AL-korttelin 40 tontti 4 (700-462-1-6) ja Virastotie alueelle. Tarkoituksena on muuttaa asemakaavaa niin, että mahdollistetaan uudisrakennuksen rakentaminen Virastotien ja Rasilantien kulmauksessa sijaitsevalle tyhjälle tontille. Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa tontille monipuolinen käyttötarkoitus sekä tutkia pysäköinnin järjestäminen.

 

Asemakaavasta lausunnon antoivat Etelä-Karjalan liitto, Etelä-Karjalan museo ja Kaakkois-Suomen ELY-keskus.

 

Kaavanlaatija on valmistellut MRA 30 §:n mukaiset vastineet annettuihin lausuntoihin ja jätettyihin mielipiteisiin sekä ottanut niitä huomioon kaavaehdotuksessa.

 

Esityslistan oheismateriaalina jaetaan päivitetty osallistumis- ja ar­vioin­ti­suun­ni­tel­ma, kaavaehdotusaineisto sekä valmistellut vastineet jätettyihin lausuntoihin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Keskustaajaman Virastotalon alueen asemakaavamuutoksen luonnosvaiheen kannanottojen ja lausuntojen vastineet.

Kunnanhallitus päättää asettaa, Keskustaajaman asemakaava-alueella, Ruokolahden kunnan omistaman kiinteistön 700-462-1-6 ja siihen liittyvän AL-korttelin kaavaehdotuksen nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti 30 vuorokauden ajaksi ja pyytää tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 05.09.2023 § 192  

277/10.02.03/2022  

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 Keskustaajaman Virastototien alueen asemakaavaehdotus pidettiin MRA 27 § mukaisesti nähtävillä 8.6.-7.7.2023. Asemakaavaehdotuksesta lausunnon antoivat Etelä-Karjalan liitto, Etelä-Karjalan museo, Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja Imatran seudun ympäristötoimi.

 

 Kaavanlaatija on valmistellut MRA 30 § mukaiset vastineet annettuihin lausuntoihin sekä ottanut niitä soveltuvin osin huomioon kaavassa.

 

 Esityslistan oheismateriaalina jaetaan päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaava-aineisto sekä valmistellut vastineet jätettyihin kannanottoihin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy laaditut vastineet ja esittää asemakaavan muutoksen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin, että teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 17.30.

 

Ptk. tark.