RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.09.2023/Pykälä 208
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosäännön muutokset
Hpltk 06.09.2023 § 73
Valmistelija Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Puustjärvi Aleksi
puh. 044 4491 243
aleksi.puustjarvi@ruokolahti.fi
Koulun toiminnan kannalta on katsottu perustelluksi, että apulaisrehtori toimii koulunkäynninohjaajien lähiesihenkilönä. Muutos vapauttaa rehtorin resursseja koulun pedagogiseen johtamiseen.
Esittelijä Hyvinvointipalvelujen toimialajohtaja Puustjärvi Aleksi
Päätösehdotus Hyvinvointipalvelujen lautakunta esittää kunnanhallitukselle, että hallintosääntöä muutetaan edellä selostetun mukaisesti hallintosääntöuudistuksen yhteydessä.
Päätös Hyväksyttiin
Kh 19.09.2023 § 208
192/00.01.01.00/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen
puh. 044 4491 202
kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi
Kuntalain 90 §:n mukaan jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on siis kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline.
Hallintosääntöä on päivitetty vastaamaan Kuntaliiton uutta hallintosääntömallia. Päivityksessä on huomioitu ajantasainen lainsäädäntö muun muassa normaali- ja poikkeusolojen, sisäisen valvonnan, riskienhallinnan ja sopimusten hallinnan, tiedonhallinnan ja asiakirjahallinnon järjestämisen osalta. Tasavallan presidentti vahvisti 16.2.2023 kuntalain muuttamisesta annetun lain, jonka perusteella kuntalain 90 §:ään lisättiin uusi 3 momentti: "Edellä 1 momentissa säädetyn lisäksi hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä sekä valtuuston toiminnasta poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa." Hallintosäännön on oltava 90 §:n 3 momentin mukainen 30.9.2023.
Näiden lisäksi hallintosääntöön on tehty teksti- ja teknisiä muutoksia. Kaikki muutetut kohdat on merkitty punaisella.
Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi hallintosäännön muutokset. Päivitetty hallintosääntö astuu voimaan 1.10.2023.
Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteluun.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |