RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.11.2023/Pykälä 252
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rasilanrannan kehittämishankkeen rahoitussitoumus
Kh 07.11.2023 § 252
231/00.01.05/2023
Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen
Puh. 044 4491 255
jari.leppanen@ruokolahti.fi
Ruokolahden kunta on hakenut Etelä-Karjalan liiton JTF-haussa hankerahaa kuntien perusrakenteen investoinnille Rasilan rannan kehittämiseen. Etelä-Karjalan liitto pyytää Ruokolahden kunnalta rahoitussitoumusta kunnan omarahoitusosuuteen yhteensä 342 857 €. Hakuilmoituksen tunnus on EKALII-006 ja hakemusnumero on 901736.
Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää sitoutua Rasilanrannan kehittämishankkeen omarahoitusosuuteen, yhteensä 342 857 €, mikäli hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen ja esittää valtuustolle, että se sitoutuu tarvittavan määrärahan huomioimiseen vuoden 2024 talousarvion laadinnassa.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |