Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2023/Pykälä 299


Keskustaajaman asemakaavamuutos Pappilanlahden alueella / hyväksyminen

 

Kh 20.12.2022 § 272 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 Kaavanlaatija on valmistellut kaavaluonnosaineiston keskustaajaman asemakaavan muutos Pappilanlahden alueella, asemakaavan muutosta varten. Kaavaluonnosaineisto sisältää 14.12.2022 päivätyt osallistumis- ja arviointisuunnitelman, kaavaselostuksen sekä luonnosvaiheen kartta-aineiston.

 

 Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan oheismateriaalina kaavaluonnosaineisto.

 

 Kaavamuutosaineisto esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Jukka Bergman  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa Ruokolahden kunnan 14.12.2022 päivätyn keskustaajaman asemakaavan muutoksen Pappilanlahden alueella luonnosaineiston nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 Merkittiin, että hallituksen I varapuheenjohtaja Jenna Vertanen saapui asian käsittelyn aikana kello 15.05.

 

 

Kh 19.09.2023 § 216 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 

Keskustaajaman Pappilanlahden alueen asemakaavaluonnos pidettiin nähtävillä 22.12.2022-20.1.2023.

 

Suunnittelualue sijaitsee Ruokolahden kunnassa Pappilanlahden rannalla entisten kasvihuoneiden paikalla vajaan kilometrin päässä Ruokolahden kirkosta koilliseen. Suunnittelualue rajoittuu etelässä Pappilanlahdentiehen, lännessä, idässä ja pohjoisessa viereisiin asuinalueisiin. Suunnittelualueen pinta-ala on noin 2,5 ha.

 

Asemakaavan tarkoituksena on tarkistaa alueen rakennusalojen sijoittelua ja laadittua tonttijakoa. Asemakaavatyön tavoitteena on täydentää kunnan tonttitarjontaa mahdollistamalla tonttien monipuolinen käytettävyys.

 

Asemakaavaluonnoksesta lausunnon antoivat Etelä-Karjalan liitto, Etelä-Karjalan museo, Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Imatran seudun ympäristölautakunta, Ruokolahti-seura ja alueen asukkaat.

 

Kaavanlaatija on valmistellut MRA 30 §:n mukaiset vastineet annettuihin lausuntoihin ja jätettyihin mielipiteisiin sekä ottanut niitä huomioon kaavaehdotuksessa.

 

Esityslistan oheismateriaalina jaetaan päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaehdotusaineisto sekä valmistellut vastineet jätettyihin lausuntoihin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Keskustaajaman Pappilanlahden alueen asemakaavamuutoksen luonnosvaiheen kannanottojen ja lausuntojen vastineet.

Kunnanhallitus päättää asettaa, Keskustaajaman asemakaava-alueella, Ruokolahden kunnan omistaman Pappilanlahden alueen kaavaehdotuksen nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 §:n mukaisesti 30 vuorokauden ajaksi ja pyytää tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 19.12.2023 § 299  

209/10.02.03/2022  

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 

 Keskustaajaman Pappilanlahden alueen asemakaavaehdotus pidettiin MRA 27 § mukaisesti nähtävillä 28.9.-27.10.2023. Asemakaavaehdotuksesta lausunnon antoivat Etelä-Karjalan liitto, Kaakkois-Suomen ELY-keskus ja Imatran seudun ympäristötoimi.

 

 Kaavanlaatija on valmistellut MRA 30 § mukaiset vastineet annettuihin lausuntoihin sekä ottanut niitä soveltuvin osin huomioon kaavassa.

 

 Esityslistan oheismateriaalina jaetaan päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaava-aineisto sekä valmistellut vastineet jätettyihin kannanottoihin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy laaditut vastineet ja esittää asemakaavan muutoksen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.