RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 29.01.2024/Pykälä 26
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Rasilanrannan kehittämishankkeen ohjausryhmä
Kh 29.01.2024 § 26
231/00.01.05/2023
Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen
puh. 044 4491 202
kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi
Rasilanrannan kehittämishanke sai myönteisen päätöksen JTF-investointihankkeenä (901736). Hankkeelle tulee nimetä ohjausryhmä, joka ohjaa ja seuraa hankesuunnitelman noudattamista ja toteuttamista, toteuttamisen etenemistä sekä hankkeen rahoituksen ja kustannusten toteutumista. Ohjausryhmä kokoontuu säännöllisesti, vähintään kaksi kertaa vuodessa. Ohjausryhmässä on Ruokolahden kunnan ja rahoittajan, Etelä-Karjalan liiton, edustus.
Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka
Päätösehdotus Ruokolahden kunnanhallitus päättää nimetä Rasilanrannan kehittämishankkeen ohjausryhmän jäseniksi teknisten palvelujen toimialajohtajan, kunnanjohtajan, elinkeinosihteerin ja kaksi luottamushenkilöedustajaa sekä pyytää Etelä-Karjalan liittoa rahoittajana nimeämään omat edustajansa ohjausryhmään.
Päätös Hyväksyttiin ja kunnanhallitus päätti valita ohjausryhmään seuraavat luottamushenkilöedustajat: valtuuston puheenjohtaja Timo Kärki, Toni Ovaska, Jari Niiranen, Tomi Raijas ja Esko Ijäs.
Merkittiin, että hallituksen I varapuheenjohtaja Jenna Vertanen poistui kokouksesta asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 16.43.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |