Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 13


Muut esille tulevat asiat

 

Kv 19.02.2024 § 13  

   

Valtuutettu Heli Virtanen ilmoitti keskustan ja kristillisdemokraattien valtuustoryhmän järjestäytymisen vuodelle 2024: puheenjohtaja Miikka Vento, varapuheenjohtaja Konsta Lappalainen ja sihteeri Heli Virtanen

 

Valtuustoaloite/ Jenna Vertanen ja SDP:n valtuustoryhmä: Senioripassi Imatran uimahalliin ja urheilutalolle myös ruokolahtelaisille

 

Valtuustoaloite/ Vesa Kokkonen: Täydennys Ruokolahden kunnan verkkosivuille

 

Vesa Kokkonen ilmoitti STEP-opistolla olevasta ympäristöteemaisesta tilaisuudesta, jossa käsitellään myös energiaan liittyviä asioita.

 

Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti saattaa valtuustoaloitteet hallintosäännön mukaisesti kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Ptk. tark.