Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 6


Valtuustoaloitteet 2023

Valtuustoaloitteet 2023

 

Kh 29.01.2024 § 21 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Kaisa Häkkinen-Paananen

 puh. 044 4491 202

 kaisa.hakkinen-paananen@ruokolahti.fi

 

 Hallintosäännön § 117 mukaan kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei ole edellisen vuoden loppuun mennessä lopullisesti käsitelty.

 

 Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan mukana luettelo kaikista vuoden 2023 aikana tehdyistä valtuustoaloitteista. Aloitteita tehtiin kaikkiaan 13, joista valtuusto on käsitellyt loppuun 3 aloitetta ja 10 aloitteen käsittely on kesken.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää saattaa valtuustolle tiedoksi vuonna 2023 saapuneet aloitteet ja niihin liittyvät päätökset ja toimenpiteet.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 19.02.2024 § 6  

34/00.01.03.01/2024  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi vuonna 2023 saapuneet aloitteet ja niihin liittyvät päätökset ja toimenpiteet.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

 

Ptk. tark.