Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 9



Valtuustoaloite 26.9.2023 / Vesa Kokkonen: Polttopuiden kerääminen kunnan metsistä

 

Teknpltk 31.01.2024 § 8 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 puh. 044 4491 255

 jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

 Vesa Kokkonen on jättänyt 26.9.2023 seuraavan valtuustoaloitteen:

 

 "Tänä päivänä polttopuuasiat ovat ihmisten mielenkiinnon kohteena kallistuneen energian vuoksi.

 

 Olen saanut paljon kyselyjä, miten toimitaan, jos kunnan metsissä huomataan polttopuuksi kelpaavaa puuta harvennuksen ym. sen jälkeen. Aktiivinen kuntalainen, joka haluaisi kerätä itselleen polttopuita, ei välttämättä tiedä, mistä kysymisen voisi aloittaa.

 

 Ruokolahden kunnan metsiä hoitaa metsänhoitoyhdistys.

 

 Aloite

 

 Esitän aloitteessani, että Ruokolahden nettisivuille lisätään otsake, jonka avaamalla saa toimintaohjeet, keneen on otettava yhteyttä polttopuuasioissa, siis yhteystiedot. Samaan tietoinfoon voi lisätä vastuu ja muut turvallisuusohjeet."

 

 Vastaus aloitteeseen

 

 Ruokolahden kunnan metsänhoidosta ja myyntiin liittyvästä toteutuksesta vastaa tällä hetkellä Etelä-Karjalan metsänhoitoyhdistys, jolta kysyttiin mielipidettä asiaan.

 

 Metsänhoitoyhdistys ei näe järkevänä "mainostaa" puiden keruumahdollisuutta kunnan nettisivuilla, koska siitä saattaa aiheutua hallitsematon määrä yhteydenottoja erilaisine selvitystöineen. Puukauppaan sisältyy usein myös hakkuutähteiden kerääminen energiapuuksi, ja ne ovat hakkaavan yhtiön omaisuutta. Lisäksi polttopuiden keräämisessä on otettava huomioon myös turvallisuusnäkökulma.

 

 Polttopuiden kerääminen kunnan metsistä on tapauskohtaisesti metsänhoitoyhdistyksen selvitettävä ja päätettävä asia.

 

Esittelijä Teknisten palvelujen toimialajohtaja Leppänen Jari

 

Päätösehdotus Teknisten palvelujen lautakunta merkitsee edellä esitetyt asiat tiedokseen.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 12.02.2024 § 40 

 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi aloitteeseen saadun selvityksen ja esittää edelleen valtuustolle tiedoksi. Aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 19.02.2024 § 9  

210/00.01.01.03/2023  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee tiedoksi aloitteen käsittelyn.

Aloite on loppuun käsitelty.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.

Puheenvuoron piti valtuutettu Vesa Kokkonen.

 

Ptk. tark.