RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 96
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosäännön muutokset 1.6.2024
Kh 22.04.2024 § 96
192/00.01.01.00/2023
Valmistelija vs. hallintojohtaja Vuokko Mölsä
puh. 044 4491 202
vuokko.molsa@ruokolahti.fi
Kuntalain 90 §:n mukaan jokaisessa kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö. Hallintosäännössä annetaan lain mukaan tarpeelliset määräykset ainakin kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelystä ja valtuuston toiminnasta. Hallintosääntö on siis kunnan hallinnon ja toiminnan keskeisin ohjausväline
Kunnanhallituksen päätöksen (kh 15.1.2024 § 15) mukaisesti kunnan taloushallinto siirtyy Meitaan kevään 2024 aikana ja talouspäällikön virka lakkautetaan. Hallintosääntöä on päivitetty tämän myötä kunnan organisaatiorakenteen osalta. Hallintosääntöön tehdyt muutokset on merkitty punaisella.
Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ja esittää edelleen kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi hallintosäännön muutokset. Päivitetty hallintosääntö astuu voimaan 1.6.2024.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |