Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.06.2024/Pykälä 125


Keskustan asemakaavamuutos kiinteistöllä 700-463-35-51 kaavaluonnoksen nähtäville asettaminen

 

Kh 21.11.2023 § 269 

 

Valmistelija Jari Leppänen

Puh. 044 4491 255

jari.leppanen@ruokolahti.fi

 

Keskustaajaman asemakaava-alueella, Ruokolahden kunnan omistamalla kiinteistöllä 700–463–35–51 on tarvetta kaavatarkastelun kautta muuttaa asemakaavaa siten, että uuden paloaseman sijoittaminen alueelle on mahdollista.

 

Ruokolahden kunnan uuden paloaseman paikasta on laadittu konsultin toimesta sijaintivaihtoehtojen vertailu, josta laadittua raporttia esiteltiin kunnanhallituksen kokouksessa 15.8.2023. Tehdyn vertailun tulosten perusteella soveltuvimmaksi valikoituneen paikan asemakaava tarkastellaan kunnanhallituksen kokouksen 15.8.2023 § 175 päätöksen mukaisesti.

 

Kaavamuutoksen tavoitteena ja tarkoituksena on mahdollistaa kaavalla keskusta-alueen kehittäminen siten, että uuden paloaseman sijoittaminen on mahdollista Metsolantien risteyksen kohdalle, Vennonmäen puolella sijaitsevalle alueelle.

 

Kaavanlaatijaksi esitetään FCG Finnish Consulting Group Oy:tä ja vastuulliseksi suunnittelijaksi Arkkitehti Julia Virkkalaa.

 

 Esityslistan oheismateriaalina kunnanhallitukselle jaetaan voimassa oleva kaavakartta.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää käynnistää Keskusta-alueen asemakaavamuutoksen kiinteistöllä 700-463-35-51 vastaamaan uuden paloaseman paikan tarvetta.

Kaavanlaatijaksi kunta hyväksyy FCG Finnish Consulting Group Oy:n ja vastuulliseksi suunnittelijaksi Julia Virkkalan.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 19.12.2023 § 298 

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 

Kaavanlaatija on valmistellut keskustaajaman asemakaavan kiinteistöllä 700–463-35-51 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) asemakaavan muutosta varten päiväyksellä 27.11.2023.

 

Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan oheismateriaalina osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS).

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää asettaa 27.11.2023 päivätyn Ruokolahden kunnan keskustaajaman asemakaavamuutos kiinteistöllä 700–463–35-51 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) asemakaavan muutosta varten nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kh 03.06.2024 § 125  

243/10.02.03/2023  

 

Valmistelija Teknisten palvelujen toimialajohtaja Jari Leppänen

 

 Kiinteistölle 700–463–35–51 liittyvän kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) pidettiin nähtävillä 21.12.2023–19.1.2024.

 

 Lausunnon osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta antoivat Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Etelä-Karjalan museo ja Etelä-Karjalan pelastuslaitos.

 

 OAS:sta esitetyt palautteet on koottu liiteaineistoon ja niitä on käsitelty myös kaavaselostuksessa. Etelä-Karjalan museolla ja Etelä-Karjalan pelastuslaitoksella ei ollut lausuttavaa OAS:sta. Mielipiteitä ei jätetty nähtävillä oloaikana.

 

Esityslistan oheismateriaalina jaetaan päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma, kaavaselostus, luonnosvaiheen kartta-aineisto sekä valmistellut vastineet jätettyihin lausuntoihin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmavaiheen lausuntojen vastineet.

Kunnanhallitus päättää asettaa 30.4.2024 päivätyn keskustaajaman asemakaavan muutoksen luonnosaineiston nähtäville maankäyttö- ja rakennusasetuksen 30 §:n mukaisesti ja pyytää tarvittavat lausunnot.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Paananen (hallintolain 28 § 1 mom. 5. kohta, EKHVA aluehallituksen jäsen) ja I varapuheenjohtaja Jenna Vertanen (hallintolain 28 § 1 mom. 5. kohta, EKHVA aluevaltuuston jäsen) olivat esteellisenä poissa tämän asiakohdan käsittelyn ajan kello 17.39–17.51, eivätkä osallistuneet asian käsittelyyn tai päätöksen tekoon.

Kunnanhallituksen II varapuheenjohtaja Päivi Kosunen toimi puheenjohtajana asiakohdan käsittelyn ajan.

 

Ptk. tark.