Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 05.06.2024/Pykälä 58


Vaalikelpoisuuden menettäminen / Toiviainen Sanni

 

 

Kh 25.03.2024 § 79 

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja Vuokko Mölsä

 puh. 044 4491 202

 vuokko.molsa@ruokolahti.fi

 

 Sanni Toiviainen on menettänyt vaalikelpoisuuden Ruokolahden kunnassa paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Sanni Toiviainen on ollut kokoomuksen valtuustoryhmän jäsen sekä hyvinvointipalvelujen lautakunnan jäsen.

 

 Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on. Jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1. toteaa Sanni Toiviaisen luottamustoimen päättyneeksi 15.1.2024 alkaen hänen menetettyään vaalikelpoisuuden paikkakunnalta poismuuton vuoksi.
2. valitsee hyvinvointipalvelujen lautakuntaan uuden jäsenen.
3. valitsee kunnanhallitukseen henkilökohtaisen varajäsenen Toni Ovaskalle.
4. pyytää keskusvaalilautakuntaa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin varavaltuutettujen määrän saattamiseksi vaadittavan suuruiseksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 27.05.2024 § 20 

 

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto toteaa Sanni Toiviaisen luottamustoimen päättyneeksi 15.1.2024 alkaen hänen menetettyään vaalikelpoisuuden paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Valtuuston puheenjohtaja kutsuu Sanni Toiviaisen sijaan valtuutetuksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi Perussuomalaisten ensimmäisen varavaltuutetun Hanne Rinkisen. Kunnanvaltuusto valitsee uuden jäsenen hyvinvointipalvelujen lautakuntaan ja kunnanhallitukseen henkilökohtaisen varajäsenen Toni Ovaskalle sekä pyytää keskusvaalilautakuntaa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin varavaltuutettujen määrän saattamiseksi vaadittavan suuruiseksi.

 

Päätös Hyväksyttiin. Kunnanvaltuuston puheenjohtaja kutsui Sanni Toiviaisen tilalle valtuutetuksi Perussuomalaisten ensimmäisen varavaltuutetun Hanne Rinkisen.

Kunnanvaltuusto nimesi hyvinvointipalvelujen lautakuntaan jäseneksi Hanne Rinkisen. Kunnanhallitukseen Toni Ovaskan henkilökohtaiseksi varajäseneksi kunnanvaltuusto valitsi Pinja Aroalhon.

Kunnanvaltuusto pyytää keskusvaalilautakuntaa ryhtymään tarvittaviin toimenpiteisiin varavaltuutettujen määrän saattamiseksi vaadittavan suuruiseksi.

Puheenvuoron käytti valtuutettu Kari Kattainen.

 

 

Keskvltk 05.06.2024 § 58  

86/00.00.01.02/2024  

 

Valmistelija Palvelusihteeri Jaana Hyrkkänen

 puh. 044 4491 211

 jaana.hyrkkanen@ruokolahti.fi

 

Esittelijä Puheenjohtaja Irja Liimatainen

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta vahvistaa Hanne Rinkisen tilalle 1. varavaltuutetuksi Pinja Aroalhon, 2. varavaltuutetuksi Matti Kalpion, 3. varavaltuutetuksi Ari Javanaisen ja 4. varavaltuutetuksi Heikki Sinkkosen tulosjärjestelmän raportin mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

Ptk. tark.