Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 27


Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Kv 11.06.2024 § 27  

   

Ruokolahden kunnan hallintosäännön mukaan kutsu valtuuston kokoukseen on lähetettävä vähintään viisi (5) päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.

 

Valtuuston kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty sähköpostitse valtuutetuille ja varavaltuutetuille sekä toimitettu kunnanhallituksen jäsenille keskiviikkona 5.6.2024. Kokouskutsu on julkaistu kunnan verkkosivuilla 5.6.2024.

 

Kuntalain 103 §:n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä.

 

Kokousilmoitus on julkaistu Uutisvuoksi-lehdessä 9.6.2024.

 

Päätös Läsnäolijat todettiin nimenhuudolla. Läsnä oli 26/27 valtuutettua, joista 6 oli varavaltuutettua.

Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

 

 

 

Ptk. tark.