RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 170
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maavuokrasopimus / Tyvitie 1, Puntala
Kh 26.08.2024 § 170
156/10.00.02/2024
Valmistelija Maanmittausinsinööri Kristiina Korhonen
puh. 044 4491 253
kristiina.korhonen@ruokolahti.fi
Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan mukana vuokrasopimusluonnos, jolla Ruokolahden kunta vuokraa Szepaniak Oy:lle noin 2,1 ha suuruisen määräalan Puntalan kylässä sijaitsevalla tilalla Koivukeskus 1 RN:o 2:34.
Aluetta käytetään energiapuun varastointiin ja käsittelyyn. Yrityksellä on voimassa oleva vuokrasopimus toiseen, samanlaiseen määräalaan kyseisellä kiinteistöllä.
Vuokra-aika alkaa 1.9.2024 ja on voimassa 10 vuotta. Kumpikin osapuoli voi irtisanoa vuokrasopimuksen kuuden (6) kk irtisanomisajalla ilman erityisempää syytäkin.
Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vuokrasopimusluonnoksen ja päättää, että Ruokolahden kunta vuokraa maa-alueen Szepaniak Oy:lle sopimuksen mukaisesti.
Päätös Hyväksyttiin.
Ptk. tark.
|
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |