Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ruokolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.ruokolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.04.2025/Pykälä 11


# Henkilöstökertomus 2024

Henkilöstökertomus 2024

 

Yhttmk 20.02.2025 § 15

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja Vuokko Mölsä

 puh. 044 4491 202

 vuokko.molsa@ruokolahti.fi

 

 Yhteistoimintatoimikunnalle lähetetään oheismateriaalina vuoden 2024 henkilöstökertomusluonnos.

 

 Henkilöstökertomusta tarvitaan henkilöstövoimavaran määrän ja laadun ennakointiin sekä muuhun henkilöstön kehittämiseen. Se on tarkoitettu luottamushenkilöiden, kunnan johdon, toimialojen, henkilöstöjärjestöjen sekä ulkoisten sidosryhmien käyttöön.

 

 Vuoden 2024 henkilöstökertomuksen aineisto perustuu Meidän IT ja talous Oy:n (Meita) palkkahallinnon tietojärjestelmästä saataviin raportteihin, kirjanpidosta kerättyihin ja työterveyshuollolta saatuihin tietoihin. Tunnusluvut on tuotettu naisista ja miehistä erikseen sekä molemmista yhteensä silloin, kun se on ollut mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Tarkasteluajankohtana on käytetty vuoden viimeisen päivän tilannetta.

 

 Hallintojohtaja esittelee kokouksessa henkilöstökertomuksen tärkeimmät havainnot.

 

Esittelijä Hallintojohtaja Mölsä Vuokko

 

Päätösehdotus Yhteistoimintatoimikunta hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelle 2024 ja lähettää sen edelleen kunnanhallitukselle hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

Merkittiin, että kunnanjohtaja Jukka-Pekka Bergman poistui asiakohdan käsittelyn jälkeen kello 8.50.

 

 

 

Kh 03.03.2025 § 60

 

Valmistelija vs. hallintojohtaja Vuokko Mölsä

 

 Kunnanhallitukselle jaetaan kokouksen oheismateriaalina henkilöstökertomus vuodelta 2024.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Bergman Jukka-Pekka

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 ja lähettää sen edelleen valtuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kv 01.04.2025 § 11 

78/01.00.02/2025  

 

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy henkilöstökertomuksen vuodelle 2024.

 

Päätös Keskustelun aluksi vs. hallintojohtaja Vuokko Mölsä esitteli henkilöstökertomuksen 2024.

Puheenvuoron asiassa käytti valtuutettu Hilma-Liina Luumi. Hilma-Liina Luumi ja Keskustan ja Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä esitti, että henkilöstökertomus palautetaan valmisteluun. Valtuutettu Miikka Vento kannatti Hilma-Liina Luumin esitystä asian palauttamisesta valmisteluun.

Valtuutettu Kari Kattainen pyysi kokoustaukoa. Puheenjohtaja totesi, että pidetään kokoustauko.

Merkittiin, että kokouksessa pidettiin tauko klo 17.37–17.52.

Puheenjohtaja totesi että, koska on tullut päätösehdotuksesta poikkeava kannatettu vastaehdotus, suoritetaan nimenhuutoäänestys.

Päätösehdotusta hyväksyä henkilöstökertomus vuodelta 2024 kannattavat äänestävät JAA ja vastaehdotusta henkilöstökertomuksen palauttamisesta valmisteluun äänestävät EI. Ääniä annettiin 27 kappaletta. JAA-ääniä annettiin 15 ja EI-ääniä 12. Puheenjohtaja totesi, että enimmät äänet 15/27 sai pohjaehdotus, jolloin valtuuston päätökseksi jäi pohjaehdotus: kunnanvaltuusto hyväksyi henkilöstökertomuksen vuodelta 2024.

Puheenvuoron asiassa käyttivät valtuutetut Taina Paananen ja Hilma-Liina Luumi.

 

Ptk. tark.